.NMP.
Jatkuvasti elämän parasta aikaa

Vaasan kaduilta jäivät mieleeni myös hauskat patsaat, jotka taisivat olla tämän vuoden tuotantoa. Käykää itse katsomassa, minä en osaa selittää. Kauppatorin laidoilta patsaita voi etsiä ohjattavan web-kameran avulla.

Ihmettelin Vaasan kaduilla 400-vuotisjulisteita, jotka näyttivät kovin tutuilta. Ovat selvästi viime vuonna kotikaupunkini kaduille leviteltyjen sukulaisia. Värit täsmäsivät ja fontitkin toivat mieleen oululaiset kollegansa, mutta tarkemmin katsottuna näissä vieraan kaupungin julisteissa näkyi olevan jotain enemmän. Vuosimäärän ensimmäinen numero tuo tarkoituksella mieleen purjeen, Oulussa symboliikka oli ainakin minulle liian vaikeaa.

Tästä johdin itseni pohtimaan, miksi kaikki kotoinen näyttää niin usein valjummalta kuin muiden vastaavat viritelmät. Paikallisen päämedian kannustamana oululaiset yltyivät joukolla nauramaan kotikaupunkinsa kulttuuripääkaupunkihakemukselle. Ilmiö on toki yleismaailmallinen: kaukaisemmat, omassa kokemuspiirissä uudet ajatukset tuntuvat ja näyttävät jännittävämmiltä kuin päivittäisen työmatkan varrella olevat paikat ja pyrkimykset. Syynä on kai myös se, ettei muiden maiden vierahien tapahtumien ja hankkeiden takana olevia päitä ja prosesseja tiedetä ja siksi kuvitellaan niistä jotain elämää suurempaa. Omien osaajien taidot on helppo kyseenalaistaa, kannustaahan synnynnäinen luterilainen orjamoraalikin (itse en näin hienoja sanoja ole sanavarastooni ujuttanut) jo vaatimattomuuteen - sen tarkemmin sen rajoja määrittämättä.

Sitten mieleeni tuli artikkeli parin vuoden takaisesta Imagesta, jossa Saimi Nousiainen kirjoittaa totuuden suomalaisista huippumalleista, -stylisteista, -kuvaajista ja muista huipputyypeistä. Tämä esimerkkinä objektiivisuuden tavoittelun ja kulttuurinsa vähättelyn tasapainottelusta. Vielä toisellakin lukemalla kallistuin omassa analyysissäni ensin mainittuun.

Pääsin pois. Milkan kanssa vietimme kolme yötä Vaasassa. Saimme idean lauantaina, lainasimme leiritarvikkeet ja matkarahat (lainaksi) vanhemmiltani sunnuntaina ja maanantaina matkustimme päätepisteitä lukuunottamatta ainakin neljän korkeakoulupaikkakunnan kautta Vaasaan.

Majapaikaksemme valitsimme opiskelijatalouteen sopivan teltta leirintäalueella -vaihtoehdon. Top Camping Vaasan henkilökunta vaikutti järkiään ruotsinkieliseltä; kutsuivat Mäkkiä Mäkkikseksi ja kirjoittivat etunimeni kysymättä C:llä. En ollut lainkaan ennakoinut lapsiperhehelvettiä, jollaiseksi leirintäalue osoittautui (kaikilla oli vähintään kaksi kakaraa). Emme kuitenkaan arvostelleet tätä itsestäänselvyyttä palautelomakkeessa, jonka tunnollisina asiakkaina täytimme. Kaikkien maksullisten palvelujen korkeiden hintojen lisäksi mainitsimme palautteessamme kaasugrillit, joissa ei ollut käyttöohjeita - kaikki miehet eivät osaa käyttää sellaista heti synnyttyään.

Lyhyesti listattuna Vaasa tarjosi meille muun muassa

• torin ja mansikoita
• paljon suomenruotsia
• sateisen ukkosyön liian pienessä teltassa, joka ei pidä vettä loputtomiin
• mölyäviä naapureita ja toinen toistaan isompia ja hienompia telttoja
• ensimmäisen ulkouinnin kolmeen kesään
• joutsenia aika läheltä
• ****** teltassa
• useita Do I see my future? -itsetutkistelukysymyksiä leirintäalueen asukkeja seuratessa
• kaksi ja puoli rullaa valokuvia.

Kesän ainoaa lomamatkaamme avustivat myös anoppi ja vaimon pikkuveli hoitamalla eläimiämme. Tulivat viikoksi kylään ja joutuivat heti hyväksikäytetyiksi…