.NMP.
Jatkuvasti elämän parasta aikaa

Edustajisto antoi eilen aseen. Nyt kaikki, mitä tehdään, voidaan perustella strategialla, joka on hyväksytty vuosille 2007-2009. Ainakin sitä voi yrittää käyttää kaiken kantorakettina. Heti seuraavassa kohdassa (tai sitä seuraavassa, sääntöjen toista hyväksymistä tämä puoli tuntia päätösvaltaiseksi odotettu edustajiston kokous ei voinut käsitellä) pääsin vetoamaan strategiaan, jossa tavoitteeksi oli hyväksytty kaksi päätoimista luottamushenkilöä. Nautin. Harvasta asiasta sai nauttia siinä kokouksessa.

Kyllähän edustajisto siis hyväksyi kaiken pohjaesitysten mukaan. Puoli minuuttia ennen kokouksen virallista alkamisaikaa valmiiksi saatettu henkilöstöohjesääntökin meni läpi keskusteluitta. Toimintasuunnitelmaan rouva puheenjohtaja halusi kaksi lisäystä, joista toinen onnistui herättämään keskusteluakin: ensi vuonna selvitetään mahdollisuutta ottaa opiskelijakunnan tehtäviin siviilipalvelusmies. Kukaan ei vastustanut asiaa, vain kirjausta. Kaikki meni siis läpi. Kolmevuotinen strategiakin, käytännössä ilman keskustelua. Meinasi siinä oikea strategiakeskustelukin alkaa, noin kaksi kuukautta myöhässä. Edellisen kokouksen henkilövalintojen uuvuttamana eivät olleet jaksaneet paneutua asiaan yhtään, vaikka sama luonnos oli esillä silloin. Olisi pitänyt eiliseen kokoukseen tuoda joku henkilövalinta, niin olisi kiinnostanut sekin kokous pikkujouluja enemmän.

Tänään kaikki muuttuu. Valitaan uusi puheenjohtajisto ja hallitus. Puheenjohtajiston paikat jaetaan tasa-arvoisesti opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajan ja erään liiton puheenjohtajan välillä. Hallituksen puheenjohtajakin valitaan tasa-arvoisesti. Lisäksi tasa-arvoiseen hallitukseen tulee näillä näkymin tasa-arvoisia miehiä. Neuvottelut ovat loppusuoralla, tuossa kuvatut asiat ovat siis laajaa hyväksyntää saaneessa esityksessä, todellisuus on sitten omanlaisensa. Jännittää.

Kuulin Apulannan uusimman kappaleen samana päivänä, kun Juice Leskisen kerrottiin kuolleen. 56-vuotias on nuori enkä uskonut kuulevani oikein, kun vainaja sen ikäiseksi mainittiin. Sairauksia lueteltiin kolme, mutta niihin johtanut(?) kansantauti jätettiin mainitsematta. Älköön se kuitenkaan vähentäkö päättyneen elämän arvoa.

Vaikka joku pitäisi tätä epäkunnioittavana, kertaan samassa merkinnässä toisenkin viime päivien musiikkikokemuksen. Apulanta on kuulostanut samalta jo vuosia, mutta silti olen miltei kritiikittä pitänyt kaikesta, mitä Toni Wirtanen on tehnyt. Hän on sukupolveni mies, minunlaisteni ihmisten Suomalainen. (Tarkasti ajateltuna emme ole Tonin kanssa samaa sukupolvea. Laajasti ajateltuna olemme.) Milka vertasi Apulantaa Leevi and the Leavingsiin, mikä onkin osuvaa. Kornius on aina läsnä, kun tiivistetään lohduttomuutta ja toivottomuutta, ja tähän ovat osallistuneet Leevit ja Apis. Jos unohdetaan pakonomainen uuden luominen, innovatiivisuus ja näennäinen eteenpäin meneminen, Apulantaa ei voi syyttää epäonnistumisista.

"Kehen sattuu ja kuinka paljon / s i i t ä   k y s y m y s   e n ä ä   t ä s s ä   k a i   o n". Kuinka paljon paremmin sitä tarvitsisi sanoa?

Kävimme eilen todentamassa vaimoni kaksisydämisyyden. Sen toisen pulssi oli 160.

Sanomalehden virtuaaliversiossa käydään keskustelua minullekin läheisestä aiheesta. Se yksi keskustelija, jonka kommentti ehkä joskus menee sensuurista läpi ja jonka nimimerkki viittaa minuun, olen minä.

Naapurin kulttuurivähemmistö koristeli parvekkeensa talvivaloilla. Valoköynnöksen vielä ymmärrän, mutta mitä ihmettä ne kolme kirkkaansinisinä loistavaa palloa merkitsevät? Valosaastetta, sanon minä. Valot sinänsä eivät häiritse enkä pidä talvivaloja automaattisesti jouluvaloina ahdistuen niiden esillepanoajankohdasta, mutta naapurin viritelmässä ärsyttää nyt se, etten osaa ohittaa parveketta toivomatta salaa valojen palavan. Ristiriitaiseen tilanteeseen on minut ajettu.

Tykästyin tuon viereisen kampanjan graafiseen ilmeeseen. Laitoin runon luettavaksi. Aloitin hallitustunnustelut. Kirjoitin toimintasuunnitelmaa - ja sitä teen vieläkin.

Liittokokouksessa usein jännittää, mutta tänä vuonna ei henkilövalintojen kohdalla. Yöllä herätyksen saanut puheenjohtajaehdokas meni kirkkaasti läpi eikä liene salaisuus, että oma opiskelijakuntani myötävaikutti asiaan. Hallituksen muiden jäsenten valinta ei vaatinut äänestystä mutta hyvin siinä kävi kuitenkin. Kuten jossain jo sanoin, katastrofilta näyttänyt tilanne ei enää tunnu siltä vaikka saattaa hyvinkin vielä katastrofiin johtaa.

Jännitys tiivistyi palaksi kurkkuun ja tipoiksi silmäkulmiin, kun kunnioitettu liittokokous äänesti suljetuilla lipuilla opiskelija- ja ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyden vaatimisesta. Liian moni olisi halunnut ohjelmaan päinvastaisen merkinnän kuin ne, jotka eivät olleet valmiita luopumaan kymmenen vuotta kannatetusta periaatteesta. Minulle se oli taas sitä oirehtimista - luovutaan periaatteista näennäisen tarkoituksenmukaisuuden ja "kehityksen" nimissä. Kävipä joku vaatimassa sitoutumattoman (ja aatepohjattoman) opiskelijatoiminnan peruspilarin eli työhallituksen unohtamista ja sihteerivaltaan siirtymistä. Perusteluna ei ole periaate vaan se, ettei liiton toiminta houkuttele muuttamaan vuodeksi Helsinkiin pois äidin luota huonolla "palkalla" elämään. Kerran piti korjata keskustelussa, että se on palkkio eikä palkka ja sitä maksetaan elämisen mahdollistamiseksi, ei korvauksena työajasta.

Helppohan se on noin ajatella. Että muutetaan systeemiä, jos ei ymmärretä, miten se toimii. Eikä sitten edes yritetä kasvattaa toimijoita, joita kiinnostaisi pyyteetön työ muiden hyväksi ilman lupauksia rikastumisesta tai helposta elämästä.

Automaatiojäsenyysäänestys meni lopulta oikein. Pelkäänpä kuitenkin pahoin, että jos osallistun seuraavaan liittokokoukseen, joudun pyyhkimään liiton kokonaan pois CV:stäni. Sen verran väärään suuntaan on nopeiden voittojen ilmapiiri menossa.

Kiusallista, kuinka monta hakua tänään on suoritettu sanoilla "niko peltokangas" ja "niko peltokangas blogi". Sanomalehdessä oli nyt viimein se juttu blogeista suhteellisen ison kuvan kanssa. Aukeama oli väreissä eikä siinä ollut mainosten ja kuolinilmoitusten lisäksi muita kuvitettuja juttuja. Kiusallista tosiaan. Nyt alan sensuroida itseäni tosissani.

Julkisuus on ollut kiusallista muutenkin. Ahdistuin ilmaisjakelulehden kolumnista niin paljon, että kirjoitin siitä huonon. Enkä ehtinyt lähettää uutta kuvaakaan, joten siihen tuli se sama vanha, jossa näytän lihavalta ja väsyneeltä. Ja juuri sain perjantaina kuulla näyttäväni nykyään laihtuneelta ja pirteältä (hetken päästä miespuolinen henkilö kehui ruokottaman näköiseksi).

Kolumnoiminen on yleensä kivaa ja yksityishenkilönä erityisen kivaa. Siksikin odotan jo vuodenvaihdetta kovasti. Jää se tittelillä kirjoittaminen muille.

Eiliseen lehdistökatsaukseen olisi voinut lisätä ammattikorkeakoulun yhteisölehdessä julkaistun kolumnini, jossa teräviä kirjaimia pisteltiin ammattikorkeakoulun yhteisöllisyyden ja alueellisen näkyvyyden herkkiin ihoihin. Sain ensimmäisen mielensä pahoittaneen palautteen eilen henkilöltä, joka ei ollut tiennyt opintoraha-adressin olemassaolosta eikä siksi ollut allekirjoittanut sitä. Tänään puolestaan Kalevan Alakerrassa toisena kirjoittajana oli OAMK:n täydennyskoulutusyksikön työntekijä, mitä kolumnissakin kaipailin.

Taas on lehdistö hallussa: opiskelijalehti julkaisi oman vaalinumeroni, ilmaisjakelulehdessä on tänään kolumnini ja sanomalehti haastatteli blogin kirjoittamisesta huomiseen numeroonsa.

Lueskelin juuri ajatuksen kanssa tulostamani sähköpostiviestin, joka puolusti mallia-jonka-nimeä-ei-mainita. Siinä oli hyviä kohtia, jotka imen surutta käyttööni. Sen olen oppinut opiskelijakuntatoiminnasta. Varastamisen siis. Kuulin myös, että omien sanojensa kuuleminen jonkun toisen käyttämänä on oikeasti kohteliaisuus - siitä tietää vaikuttaneensa toiseen. Vastaan mainittuun viestiin vielä tänään saadakseni lisää varastettavaa.

Puhelu ja palaveri toisensa jälkeen odotan viikonloppua koko ajan innokkaammin. 

Uneton yö. Stressi. Tein listan töistä, jotka pitää tehdä tai siirtää muiden tehtäväksi. Aloitin pari päivää sitten henkisen lähtölaskennan uuteen vuoteen, jossa ei ole vastuullisia luottamustehtäviä. Tuon sanon lainkaan väheksymättä niitä luottamustehtäviä, joita ehkä tavoittelen.

Tässä vaiheessa vuotta on oikeastaan aika harmillista huomata, missä asioissa ei ole lopulta kehittynyt lainkaan. Sen verran lienen jotain oppinut, etten luule enää puolentoista kuukauden aikana saavani aikaan mitään sellaista, mitä olisi pitänyt aloittaa jo kuukausia sitten. Ja ensi vuonna asiat eivät olisi paremmin vaikka tehtävässäni jatkaisin - ymmärrän tarvitsevani vähintäänkin hengähdystauon, jonka aikana pureskella kokemuksia ja analysoida oppimaansa. Sitten sitä voi joskus käyttää taas hyödykseen jossain samankaltaisissa töissä.

Jos nyt vielä yhden hallituksen yrittäisi kasata tunnustelijan roolissa. Ja antaa jonkinlaista esimerkkiä edaattorikollegoille ensi vuonna. Pari muutakin ideaa on.

Viimeisimmässä Kaltiossa keskusteli henkilö, joka on kirjoittanut kirjan kotikaupungistani. Kirjaa en vielä lukenut (tuskin kovin pian luenkaan) mutta lehtikirjoitus oululaisuudesta oli kaikessa kirjallisessa heikkoudessaankin loistava. "Oululla ja oululaisilla on pikkukaupungin sielu", vakuuteltiin kirjoituksessa. Lukekaa ihmeessä.

Tromssa ei vaikuttanut merkittävästi Oulua suuremmalta kaupungilta, mutta keskusta oli paljon eläväisempi. Ja kauniimpikin. Ulkomailla ollessa aina tuntuu, että pienilläkin kaupungeilla on suuren kaupungin sielu. Tosin olen saanut ulkomaillaolemistunteen kerran Espoossakin. Sama saattaa tapahtua ensi viikonloppuna.

Seminaarimatkailun satoa:

• Norjalaiseen tapaan järjestää seminaareja sisältyy pelkästään kylmiä aterioita, happy happy joy joy -meininkiä ja limudisko keilahallissa.
• Linja-auto voi jäädä kiinni kadulla ylämäessä.
• Kasvissyöjä voi retkahtaa omasta halustaan liharuokaan vaikka kasvisvaihtoehto olisi tarjolla.
• Linja-autossa voi olla myös mukavaa.
• Saamelaisilla on ongelmia.
• Kaikilla Barentsin alueen nuorilla on ongelmia.
• Monet haluavat yliopiston muuttavan heidän kaupunkiinsa, eivät toisinpäin.
• Tosi monet puhuvat huonoa englantia.
• Kuolleista vauvoista kerrotut vitsit loukkaavat harvempia kuin muista etnisistä ryhmistä (kuten kainuulaisista) kerrotut vitsit.

Lisäsin tuonne sivuun listan hassuista hakusanoista, joilla blogini on löydetty.

Kallis on demokratian hinta. Edustajistovaalin ennakkoäänestys järjestetään kaikilla ammattikorkeakoulun toimipaikkakunnilla, Oulaisissakin. Äänestysmääristä ei varmaan voi vielä puhua, mutta siihen viittasi tuo ensimmäinen lause. Oulaisiin matkaaminen maksaa.

Kallista on myös Norjassa, jonne matkustan huomenna. Barents Youth Conference ei tunnu juuri nyt kauhean hyvältä syyltä olla kotoa pois kolmea yötä. Mukavahan sitä on pahimman kiireen keskeltä lähteä rentoutumaan ja päivärahaa nauttimaa, saattaapa siinä sivussa jotain jäädä henkiseen taseeseenkin. Mutta tulee koti-ikävä.

Barents Youth Conference kuulostaa hauskalta nimeltä, jos lausuu vahingossa ensimmäisen sanan kovalla P:llä.

Huomenna taas luottamus mitataan, kun edustajisto saa eteensä valmistelemiani esityksiä ja pari henkilövalintaa, johon osallistun. Kumma kyllä, en edes yrittänyt vaikuttaa jälkimmäisten lopputuloksiin joitain vihjailuja enempää. Itseluottamusta liikaa ehkä. Huomenna paluu maan pinnalle tai alemmas.

Merkinnän otsikko on kunnianosoitus samannimiselle Imagen artikkelille, josta siirrän pätkän tähän. En usko, että minulla on aiheesta enempää sanottavaa. Odottelen tässä jo seuraavaa AMK-hallituksen kokousta ja aloituspaikka-bingoa.

"Miksi - - sairaanhoitajista on pulaa?

Oikeastaan kysymys kuuluu: onko heistä pulaa? Vastaus: Kyllä ja ei.

[–] 

Sairaanhoitajia - - on valmistunut kaikkien arvioiden mukaan koko ajan tarpeeksi, mutta silti heistä sanotaan olevan tällä hetkellä pulaa vielä enemmän kuin lääkäreistä. Terveydenhuoltohenkilökunnan ammattijärjestö Tehy sanoo kuitenkin, että puhe pulasta on puppua. Nyt on normaalitila.

"Laman jälkeen 90-luvun alussa alalla oli ylityöllisyyttä. Eihän se ole normaalitila, että kuusi ihmistä istuu puhelimen ääressä odottamassa soittoa samasta työstä", Tehyn kehittämisjohtaja Merja Merasto huomauttaa.

Enemmänkin terveydenhuollossa on niin sanottu kohtaanto-ongelma. Vapaat työpaikat ja työntekijät eivät kohtaa.

Lääkäreitä on vaikea saada syrjäseuduille, mutta sairaanhoitajia on vaikea saada suuriin kaupunkeihin. Sairaanhoitajia saadaan kyllä vakinaisiin virkoihin, mutta ei sijaisuuksiin.

Sairaanhoitajia on vaikea saada pääasiassa siksi, että sairaanhoitajien palkka on pieni. Tilastokeskuksen mukaan kunnalla työskentelevän sairaanhoitajan keskimääräinen peruspalkka oli vuosi sitten lokakuussa 1 832 euroa kuukaudessa. Lähi- ja perushoitajan alin peruspalkka oli 1 587 euroa kuukaudessa.

Sairaanhoitajat muistuttavat myös, että heille maksettavat korvaukset ikävistä työajoista, siis ilta-, yö- ja viikonlopputöistä, ovat pienet: 2 000 euron palkalla iltavuoroista (kello 18-22) kertyy lisärahaa noin kaksi euroa tuntia kohden. Esimerkiksi lehtitoimittaja saa samasta vuorosta reilut kolme euroa tuntia kohden.

Lisäksi työvoimaa on säästöjen takia vähennetty, joten työmäärä on kasvanut. Työ on siis entistä raskaampaa, mutta palkka on entistä huonompi, koska esimerkiksi asuntojen hinnat ovat nousseet pääkaupunkiseudulla viime vuosina huimasti, mutta sairaanhoitajien palkka ei ole noussut samassa suhteessa."

(Anu Partasen artikkelista "Sairas kertomus", Image 9/2006, sivut 36-43) 

"Sinähän näytät ihan opiskelijalta", kommentoi markkinoinnin lehtori, kun kävin aikani kuluksi täyttämässä uusintatentti-ilmoittautumisen yksikössäni. Hetkeä aiemmin olin todennut näyttäväni muodikkaalta - lehti kertoi, että vanhempieni vintiltä löytämäni villatakki on muotia.

Talvi yllätti autoilijat ja muuten niin sopuisasti (passiivisesti) sujunut syksy sai uuden jännittävän käänteen, kun peistä alettiin taittaa periaatteista. Millaiseen epätarkoituksenmukaiselta vaikuttavaan toimintaan ollaan valmiita, jos tärkeät periaatteet ovat puolustettavina? Kustantaja aikoo jakaa lukuvuosikalenterin sisältävää opasta ammattikorkeakoulujen henkilökunnan kautta uusille opiskelijoille ensi syksynä. SAMOKia on pyydetty mukaan parin sivun maksuttomalla panostuksella. Opas ilmestyy joka tapauksessa.

Ehkä SAMOKin mukaan ujuttama opiskelijakuntapropaganda kompensoisi hieman julkaisun opiskelijakunnille tuottamaa tappiota, mutta kyse onkin - yllätys yllätys - periaatteesta. Jos opiskelijakuntien merkittävimpiin jäsenrekrytointikeinoihin kuuluva jäsenkalenteri saatetaan näin SAMOKin tukemana jatkuvasti kovenevan kilpailun armoille, on tärkeiden periaatteiden tunnistamisessa tai tunnustamisessa jotain vikaa. Illalla kotiin kävellessäni ehdin vetää asiasta aasinsillan jo aika kauas. Perusperiaatteet ovat vaarassa.