Voimainsa tunnossa
23.3.2007 | Luokat: Kapitalismi |Opiskelijayrityksen hallitus kokoontuu tiistaina lähinnä pohtimaan yrityksen missiota, arvoja ja visioita. Näitä pohdittiin jo valmistelumielessä viime perjantaina ja tänään sain viimein kirjoitettua puhtaaksi silloin hahmotellut kuvat ja kuvaukset. Sotkin niihin niin paljon omia näkemyksiäni, että katsoin parhaaksi merkitä sen paperiinkin.
Tyrkyttäytyessäni yrityksen hallituksen johtoon mietin, onko opiskelijayritys sosiaalinen sellainen. Mielessä oli opintojen alkuajan keskustelu, jossa eräs opettaja kyseenalaisti todellisten voittoa tavoittelemattomien sosiaalisten yritysten olemassa olon kokonaan. Toisaalta opiskelijayrityksen taloudellisen voiton tavoittelu ei näy kirjattavassa missiossa, omistajien saama hyöty ei kuulu arvoihin eikä visiossa haaveilla edes liikevaihdon kasvusta. Rahan tekeminen ei ole kiellettyäkään, mutta strategiaan kirjataan avainsanoiksi jotain ihan muuta. Omalla tavallaan sosiaalista liiketoimintaa siis - sanapari ei vain taida olla aivan kotonaan siinä kapitalismin kehdossa, josta tutkintoani haen.
