Olohuoneesta ulkomainokseksi 20 vuodessa
12.6.2007 | Luokat: Henkilökohtaisesti, Pikkukaupungin valot |Synnyinkaupunkini Oulun sydämessä asuva kävelykatu Rotuaari täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Viimeisen puolentoista vuoden aikana kävelykadun nimi on kaikunut lähinnä keskusteluissa, jotka ovat koskeneet sitä kaupungin luvalla hallinnoivan yhdistyksen toimintaa.
Järjestön mielestä on asiallista asettaa aatteelliselle agitoinnille maksuja, jos siinä käytetään banderolleja, lennäkkejä ("flaijereita") tai väliaikaisia, helposti siirrettäviä rakennelmia (pöytiä). Sallitun mielenosoitusrekvisiitan määrittely on ollut hupaisaa kuunneltavaa yhdistyksen toiminnanjohtajalta. (Toinen asia on sitten kulttuuripääkaupungin titteliä tavoitelleen synnyinkaupungin taipumus määrätä aatteellisten yhdistysten ja yksityisten kansalaisten kulttuuri- ja muulle vapaaehtoistoiminnalle maksuja puistojen ja aukioiden käytöstä riippumatta siitä, syntyykö toiminnasta tarvetta korvausta vaativalle toiminnalle kuten puhdistamiselle tai järjestyksenpidolle.)
Rotuaarin osalta ihmeellisyydet saivat johdonmukaisen selityksen eilisessä Kalevassa, jossa mainittu toiminnanjohtaja vastasi edeltäjänsä kritiikkiin kävelykadun näivettymisestä. Oululaisten olohuoneesta on tullut keskustan yritysten ulkomainos. Toiminnanjohtaja painottaa, että alueen käyttöä hallinnoivan yhdistyksen nykyinen linjaus on yritysmaailman ja kilpailukyvyn edistäminen. "Tapahtumat itsessään eivät ole oleellisin asia", hän kertoo.
Aivan niin. Kilpailukykyhän se oli tämänkin jutun pilannut.
