Saaristokadun Miio
13.6.2007 | Luokat: Henkilökohtaisesti, Lapsellista |Perheeni pääsi kotiin. Kävin kaupassa vaihtamassa kasan rahaa vielä suurempaan kasaan tavaraa. Juhlan kunniaksi söimme noutopitsat. Milka pääsi pitsaansa puoleenväliin, kun vähän autoin.
Blogin synttärit ovat tänään. Koristelin sitä uudella ylätunnisteella ja uusille kuvilla. Vaihdoin sanoja toisiksi. Ei minulla ole nyt aikaa kummempiin juhlallisuuksiin vaikka suunnittelinkin viettäväni yön pimeitä tunteja blogia "tuunaten" kuten vuosi sitten.
Tämänhetkinen väsymys tuntuu sen verran musertavalta, että pelkään todella, miltä isyysloman loppuminen tuntuu ja näyttää. Töihin kävelee elävä kuollut. Osa tästä nukutuksesta johtuu tosin maanantai-illan neronleimauksesta lukea sattumalta kirjastosta löytynyt Kallellaan, isän päiväkirja -niminen teos. Kirjassa Jari Tervo kertoo esikoispoikansa ensimmäisestä vuodesta maaliskuusta 1999 maaliskuuhun 2000. Suosittelen luettevaksi, jos on juuri saanut tai saamaisillaan esikoisensa ja pitää Tervosta. Kohdallani täyttyvät kaikki kriteerit. Olen siteerannut kirjaa Milkalle jo kaksi päivää.
