Buumi, farmijoukkue ja ilmainen jakelu
16.6.2007 | Luokat: Henkilökohtaisesti, Opiskelijakunnallista, Pikkukaupungin valot |Miksi kutsutaan sitä lehtijutun leipätekstin aloittavaa tehostevärillä kirjoitettua sanaa, joka kuvaa uutisen tai artikkelin luonnetta tai kategoriaa? Sana voi olla vaikka valtuusto, jos juttu käsittelee kunnanvaltuuston kokousta. No, yhtenä päivänä paikallislehden uutinen oli kategorisoitu sanalla buumi. Jutussa kerrottiin keskustaan nousevasta uudesta asuin- ja liikehuoneistotalosta. Hieman myöhemmin uutisoitiin valtuusto-sanan ryydittämänä kaupungin kohenevasta taloudesta. Kiisteltyjä ja kovaksi luonnehdittuja uudistuksia toteuttanutta, suhteellisen uutta kaupunginjohtajaa haastateltiin toisaalla, eikä hän ottanut kunnan nimiin paljon mitään Raahen nykyisestä kehityksestä - vaatimattomuutta tai rehellisyyttä.
Nämä buumiuutiset nousevat varmaan esiin, kun ammattikorkeakoulun hallitus käsittelee ensi viikolla vuoden kuluttua toteutettavaa aloituspaikkajakoa. Suunnitelmien mukaan Raahen yksikön opiskelijapaikkojen hallittua vähentämistä jatketaan. Merkittävin muutos koskee ylivoimaisesti vetovoimaisinta englanninkielistä tietotekniikan koulutusohjelmaa, jonka aloituspaikkoja siirretään Ouluun perustettavaan sisarkoulutusohjelmaan.
Englanninkielistä koulutusta lisätään kansainvälistymisen nimissä. Identtisen koulutusohjelman perustaminen yhteishauissa muutenkin paremmin menestyvään oululaiseen yksikköön herättää kuitenkin kysymyksiä: Sisältyykö pakettiin lupaus koulutusohjelman säilyttämisestä Raahessa tulevaisuudessakin? Miltä hakupäätöstä pohtivasta nuoresta näyttää, kun hän puntaroi saman ammattikorkeakoulun 130 tuhannen asukkaan kaupungissa sijaitsevan yksikön ja 22 tuhannen asukkaan kaupungissa sijaitsevan filiaalin samannimisiä koulutusohjelmia? Jos opiskelija-aines Raahen yksikön muissa koulutusohjelmissa on piirun verran lahjattomampaa kuin Oulussa, muuttuuko yksikön englanninkielinen koulutusohjelmakin oululaisen sisarensa farmijoukkueeksi?
Alueella alkoi ilmestyä uusi ilmaisjakelulehti, joka imaisi sisäänsä yhden vanhan ja sai nimensä radiokanavalta. Koska aiemmin ilmestyneen lehden lukijakunta on ilmeisen muutospelokasta ja jämähtänyttä, uusi lehti on sekoitus uutta ja vanhaa - sellaisella sekavalla sillisalaattimaisella tavalla.
Päätoimittajan haastattelu ja vanhan lehden kunniaksi kirjoitettu lukijakirje sisälsivät mielenkiintoisia ajatuksia ilmaisjakelulehdistä. Koska lehti tulee tilaamatta lukijan kotiin, sen pitää olla positiivinen, kertoi päätoimittaja. Lehti on hyvä, kun se suhtautuu myönteisesti paikalliseen yrittäjyyteen, linjasi lukijakirje. Jotenkin tulee mieleen karmeita ajatuksia uutisiaan positiivisen ja negatiivisen janalta valikoivasta toimituksesta ja päätoimittajasta, joka miettii päänsä puhki keksiessään seudulta mitä tahansa myönteistä kirjoitettavaa. Ja myynnin edistäminen, sehän se on lehden tehtävä, myös maksettujen mainosten lisäksi (kuten kävelykatujenkin).

Kauan :) Internet on kovin ihmeellinen paikka, kun jokaisesta tekosesta jää jälki palvelimille ja niinpä sitä vakoiluistaan aina kärähtää.
Onnittelut perheenlisäyksestä sinulle ja Milkalle ja kaikkea hyvää itse perheenlisäykselle.
Kommentoijana Lenski — 18.6.2007 @ 7.30