Kissan ristiäiset

1.7.2007 | Luokat: Lapsellista |

Selviytynyt kissanpentu on Into, koko nimeltään Into Himonen. Nimi kuvaa sen toimintaa nisänetsijänä.

Olemme viimein kolmen. Kahden viikon ajan saimme nauttia enemmän ja vähemmän sukulaisten ja vierailijoiden seurasta. Tiistaina menen taas töihinkin, mutta en aio matkustaa Ouluun joka päivä. Arki on edessä emmekä osaa edes aavistella, millaisena se palaa.

Milka purki vuorollaan matkatavaroita, kun nälkä Miion suolissa yltyi huudettavan kovaksi. Aikansa rääyttyään poika hiljeni kuuntelemaan isänsä laulamaa Ihmettä ja kummaa. Kulttuurin nälkä voitti fyysiset tarpeet neljän säkeistön ajaksi. Olen saavutuksesta ja pojasta ylpeä.

Äitiyden ja isyyden ensikertalaiset saavat kanssaihmisiltään paljon neuvoja, eikä kaikkea sitä voi ärsyyntymättä kuunnella. Lapsi kun on Jumalan lahja, ei vanhempien pidä omia hänen kasvattamistaan ja hoitamistakaan yksin itselleen. Kaikille ei kuitenkaan Jumala riitä vaan hoito-ohjeita tulee käytöstapojen ja lähimmäisen kunnioittamisen kustannuksella toistuvasti. Pahimpia ovat samaa neuvoaan hokevat tapaukset sekä ihmiset, jotka ohittavat vanhemmat täysin hyökätessään korjaamaan havaitsemiaan puutteita.

Kissan ja lapsen yhteiselämä on herättänyt erityisen paljon tällaista neuvontaa. Kaikilla tuntuu olevan aiheesta oma mielipiteensä ja sille yleispätevät perustelunsa. Kun jonkun kissa on joskus ollut väkivaltainen, ovat kaikki sellaisia. Loukkaavintahan on neuvoista välittyvä ajatus, ettemme olisi lainkaan ehtineet ajatella asiaa odotuskuukausien aikana.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja

Kommentoi

Rivi- ja kappalevaihdot tulevat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, HTML sallitaan: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Roskasuodatin: kirjoita numerot ruutuun.