Kustantajan kyttä

31.7.2007 | Luokat: Henkilökohtaisesti |

Lapin läpi 

Kävin hakemassa anopin ja teinipojan EU:n turvaan NATO-maa Norjasta. 1800 kilometriä kahdessa päivässä on aika paljon oikean jalkani mielestä. Näin yhden huuhkajan, yhden ketun ja puolimiljoonaa poroa. Tapoin kaksi pikkulintua.

Ulkomailla on eriväristä, varsinkin jos on liikkeellä omalla autolla. Kun Nuorgam vaihtui Finmarkin maakunnaksi, nopeusrajoitustaulut muuttuivat punavalkoisiksi, kaistamerkinnät kokonaan keltaisiksi ja hirvivaroitusten eläimet tylsemmiksi. Silloin tuntee olevansa ulkomailla, kun merkkikielikin on hieman eriä. Toisaalta olen saanut ulkomaillaolotunteen myös öisessä Espoossa, jossa etsiskelin nakkikioskia marraskuussa 2005.

Soluttautumista

Hankkiuduin Osakolaisen toimittajakuntaan vastoin kaikkia kunnioittamiani periaatteita. Sovimme tosin päätoimittajan kanssa, että en kirjoita mistään opiskelijakuntaan liittyvästä. Vältämme siten kustantajan ja toimittajan sisäiset ristiriidat ja minä voin keskittyä hankkimaan kokemusta toimittajan tehtävistä.

Opiskelun kannalta minä tämän otan, kun en ole juuri toimituksellista aineistoa työstänyt. Aloitus on aika mielenkiintoinen, kun teen keskiaukeamajutun isäksi tulevasta opiskelijasta. Idea oli osittain omani, mutta en toki ole pääosassa itse.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja

Kommentoi

Rivi- ja kappalevaihdot tulevat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, HTML sallitaan: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Roskasuodatin: kirjoita numerot ruutuun.