Kruunaamattomia ja kruunattuja

15.8.2007 | Luokat: Kulttuurinkulutusta |

Olemme opetelleet katsomaan elokuvia pätkissä. Nikonpojan keskittymiskyky on elokuvataiteen suhteen nollaluokkaa, joten kahden tunnin leffassa vierähtää helposti kolme. Siihenkin tottuu.

Maanantaina löysimme kirjastosta lisää Kaurismäkeä, kulttimaineisen Arvottomat, jonka Aki kirjoitti, Mika ohjasi ja Aki vielä viimeisteli roolityöllään. Lyhyesti sanottuna suosittelen katsomaan kaikki Kaurismäki-elokuvat, joita sattuu löytymään. Ainakin Akin tekemät.

Eilen kioskilta lähti mukaan the Queen. Alkuperäistä televisiokuvaa käyttävä näinkin-se-saattoi-mennä-henkinen elokuva rullasi eteenpäin kahden loistavan näyttelijän tahtiin. Kuningatarta ja pääministeriä näyttelivät lahjakkaat ihmiset, jotka olivat käyttäneet aikaansa esikuviensa esiintymisen sisäistämiseen. Elokuva oli nautinto myös kauniin brittienglannin vuoksi sekä tietysti samasta syystä, joka pitää kuningashuoneen pystyssä modernissa maailmassamme: meistä on vain niin kivaa ihmetellä kuninkaallisten tavallisuutta ja kummallisuutta.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja

Kommentoi

Rivi- ja kappalevaihdot tulevat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, HTML sallitaan: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Roskasuodatin: kirjoita numerot ruutuun.