Uuteen aikaan
3.9.2007 | Luokat: Henkilökohtaisesti, Opiskelijakunnallista |Historia havisuttaa lehdettömiä oksiaan tänään, kun opiskelijakunta on siirtynyt uuteen aikakauteen. Ei, digitaalinen televisio ei toimistolla näy, vaan uudet internetsivut on julkaistu osoitteessa www.osakoweb.fi. Virheitä ja epätäydellisyyksiä korjattaneen vielä tämä viikko, mutta ovatpahan nyt olemassa.
Ainakin pari tuntemaani hallitusta on vuorollaan pohtinut oman osoitteen hankkimista. Homma on aiemmin koettu turhan työlääksi ja kalliiksi tai sitten ammattikorkeakoulun viestinnän ammattitaitoon on luotettu tarpeeksi kovasti. Oamkin palvelimelta karkaaminen avautui mahdollisuudeksi jälleen kesällä, kun hakkeri (vai krakkeriko sen on) murtautui sivuille toistamiseen tänä vuonna. Sivustouudistusta jo vuoden ajan tehnyt ammattikorkeakoulu yritti vain vähäisin ponnistuksin pitää opiskelijakunnan graafisessa ja viestinnällisessä talutusnuorassaan, ja omat, itsenäiset sivut ovat totta. Muistan yhä sen tekstiviestikeskustelun, jolla aloitimme omien sivujen hankkimisen. Pienet askeleet odottivat taas vain ottajiaan.
Uusilla sivuilla on sovellettu asiakaslähtöisyyttä ja kohderyhmäajattelua. Perusesittelyjen, materiaalipankin, yhteystietojen ja itsenäisen opiskelijalehden oman sivun rinnalla pääosassa on kolme osiota, jotka on mietitty sivujen kolmen kohderyhmän mukaan. Kaikkea opiskelijakunnasta ei pyritä sanomaan verkkosivuilla vaan on yritetty löytää ne asiat, joita sivujen käyttäjä oikeasti hakee. Haasteena on pitää tiedon ja toimintojen määrä hallinnassa. Näin päivittäminen on helpompaa ja vanhentuneen tiedon mahdollisuus pysyy aisoissa.
Uuteen aikaan hyppäsi myös avioliittomme, joka on tänään jatkunut tasan kolmen vuoden ajan. Eilen Aukeassa julkaisemani kokoelma kertoo osittain siitäkin.
Eilen eräs tärkeä ihminen sai ikänsä eteen uuden numeron. Toivottavasti ikäkauden kriisit eivät enää ainakaan pahene.
