Lahjakas päähenkilö
24.9.2007 | Luokat: Päivätyö |Suomen Gallup kyseli viime viikolla mielipiteitäni energiantuotannosta, ilmastonmuutoksesta, Seinäjoen kaupungista ja muista tärkeistä asioista. Pysäyttävin kysymys kuului "oletteko taloutenne päähenkilö". Elämä on elokuva mutta enpä ollut tuota ennen ajatellut. Tarkennuksen jälkeen osasin kertoa, että kyllä olen, tienaanhan enemmän kuin muut talouteeni kuuluvat.
Työpäiväni on opettanut minulle asioita liikelahjoista. Sidosryhmien lahjominen lienee niitä temppuja, joita opitaan kerran ikuisiksi ajoiksi, joten olen rohkeasti kysymällä tarkistanut pienetkin yksityiskohdat. Tämän viikon vieraat saavat yhteisön lehtien lisäksi pellavakassiinsa ruoka-aiheista luettavaa. Käytännöllinen lahja, jossa ei ole antajan logoa - minua valistettiin, että sen voi halutessaan antaa eteenpäin, mikä tekee siitä loistavan antimen.
Itse olen saanut yhteisöni sidosryhmälahjuksina esimerkiksi villasukkaa, kuksaa ja kaulahuivia, tervaisia pesuaineita ja kynttilänjalkoja. Mitään en ole myynyt vielä eteenpäin, mutta kuksaa en ole kyllä kertaakaan käyttänyt. Kaikki näistä lahjoista ovat kuitenkin yllättäneet; jos ei lahjan saaminen ole niin yllätys ollutkaan, niiden sisältöä en ole koskaan niin käytännöllisiksi tai muuten laadukkaiksi arvannut.
