Pieniä tekoja ja valtavia tunteita - #44
29.10.2007 | Luokat: Opiskelijakunnallista | 4 KommenttiaOpiskelijakunnan edustajistovaali alkoi tänään ennakkoäänestyksellä. Vaalissa on useampiakin uutuuksia tänä vuonna: Ennakkoäänestys tapahtuu viikon aikana internetissä. Ehdokasta voi etsiä Osakolaisen vaalikoneesta. Äänestysohjeet annettiin kahdella kielellä (en ole varma, onko tämä aivan ensimmäinen kerta - en ole ajatellut asiaa aiemmin).
Ehdokasasettelu ja vaalikampanjatkin ovat menneet hieman eteenpäin. Neljän eri yksikön opiskelijoita on lyöttäytynyt yhteen Selkärankaisten vaaliliittoon. Tekniikan yksikön listalla on ulkomaalainen opiskelija. Selkärankaisiin kuuluu ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelija. Sosiaali- ja terveysalan yksikössäkin tapahtuu viimein jotain. Selkärankaiset hyödyntävät vaaliblogia. Tekniikka julkaisi vaaliteemat, jotka herättivät huomiota jopa mediassa. Vaaliliitot ova ryhtyneet toimiin keskustelun herättämiseksi ja vaalitouhun näkyvyyden lisäämiseksi.
Toivottavasti kehitys ja aktiivisuus ei jää edustajistovaaliin vaan kantaa myös ensi vuoden toimintaan. Oman ryhmittymäni erityispiirteenä on monialaisuus ja toivon sen kertovan ehdokkaiden sitoutumisesta ensisijaisesti edustajiston työskentelyyn. Pelkkään koulutusalaan sitoutuminen on vuosien aikana vaikuttanut lähinnä esteeltä opiskelijan ja aktiivisen edustajiston välillä. Jospa ihmiset löytäisivät omat teemansa ja tekisivät työtä johdonmukaisesti niiden puolesta. Jostain syystä kaikki kehitys ja innostuneisuus muistuttaa kaikkien aiempien vuosien kehityksestä ja innostuneisuudesta. Kaikista onnistumisista huolimatta edustajisto kokoontuu joka vuosi ainakin kerran päätösvallattomana. Hetkittäin uskon, ettei tämä tosiasia muutu vieläkään.
Mistähän tämä kyynisyys on tarttunut? Omasta puolestani ajattelin tehdä vielä vähän aikaa parhaani, kunnes siirryn tekemään sitä johonkin muualle.
