Lapsi ja julkiset eläimet
3.10.2007 | Luokat: Henkilökohtaisesti, Lapsellista |Lapset ilmeisesti muuttavat arvomaailmaa. Pohdimme eilen Milkan kanssa kissanpennusta luopumista. Eläinrakkaassa perheessä asiaan suhtaudutaan yllättävän rationaalisesti, sillä emme kumpikaan tunnusta kauheasti kiintyneemme pikku-Intoon. Kun on Miio, johon verrata, samoihin aikoihin syntyneet karvamöykyt eivät tunnu niin tärkeiltä ja rakkailta. Sanoipa vaimo, että voisi olla kokonaan ilman eläimiä vähän aikaa. Odotamme kuitenkin luonnollista poistumaa paitsi pikkukissan kanssa - sen saa, joka tarjoaa hyvän kodin.
Blogiani mainostetaan työ- ja opiskelupaikkani yhteisölehdessä ja verkkoversiossa näkyi olevan linkkikin. Mielenkiinnolla odotan, kuinka paljon tämä yllättäen ja pyytämättä tullut näkyvyys vaikuttaa kirjoitusten sisältöön. Onhan blogiani toki seurattu Oamkissa ennen tätäkin; eihän se muuten olisi päätynyt yhteisölehden juttuunkaan.
Olen jo jonkin aikaa huomioinut sanankäytössäni mahdollisuuden työllistyä ammattikorkeakouluun talven aikana kokopäiväisesti. Tai näin ajattelin, kunnes pohdin itsekseni ihan vakavasti, mitä sellaista haluaisin ylipäätään kirjoittaa, mitä en soisi työyhteisössäni luettavan. Sensuurikynnys on siis valittu jo silloin, kun päätin perustaa blogin omalla nimelläni. Blogit, jotka eivät halua millään tavalla vaikuttaa lukijoidensa ajatteluun, ovat minun mielestä turhia. Nimettömyydellä ei vaikuteta rakentavasti, tai ainakaan helppoa se ei ole. Luulenpa, että nimettömyys rasittaisi kirjoituksiani enemmän kuin omana itsenä esiintyminen. Henkilöllisyytensä peittäminenkin vaatisi erityisponnisteluja.
Aftonbladetin kirjoittaja lopetti oman ilkeilybloginsa, koska kyllästyi vastaamaan yleisön vaatimukseen ja ilkeilemään jatkuvasti piikikkäämmin. Ymmärrän häntä hyvin. Itse olen jättänyt asioita tietoisesti kommentoimatta blogissa, vaikka olen tiennyt joidenkin vakiolukijoiden sitä odottavan. En minä koko elämääni täällä elä.
