Herra numero 44

1.11.2007 | Luokat: Henkilökohtaisesti, Opiskelijakunnallista |

En ole koskaan nähnyt ihmisen piikittävän itseään - en ennen eilistä. Aamubussissa edessäni istunut nainen mittasi lasiputkesta ainetta piikkiin, jonka työnsi jonnekin kylkeensä (en nähnyt tarkemmin). En ole pitänyt insuliinipiikittämistä suurena vaivana. Nyt tulin ajatelleeksi, millaista olisi elää sellaisen kanssa päivittäin. Minulle riittää kahvin saannista huolehtiminen. Siinä epäonnistuminen kostautuu vain päänsärkynä.

Löysin aamulla rapakosta kaksikymppisen. Houkutus on suuri käyttää se johonkin turhaan.

Edustajistovaalin sähköinen ennakkoäänestys kestää viikon. Olenkohan ainoa, joka tuntee jo vaaliväsymystä? Toki väsymys voi olla kaikkea muutakin, ja onhan se vaativaa ylläpitää päivittäin elävää vaaliblogia. Tämä väsymys on kuitenkin ihan konkreettista. Nukuin eilen lahjakkaasti pommiin enkä ehtinyt töihin työryhmäkokoukseen. Niin alas on vajottu.

Opiskelijakunnan hallitus evakoitui eilen pohtimaan ensimmäistä kertaa ensi vuoden toimintaa. Sääntömuutos yhdisti perinteiset toimintasuunnitelman ja talousarvion toiminta- ja taloussuunnitelmaksi (TTS). Lisäksi sisällöllisesti eteenpäin harpannut edustajistovaalikampanjointi on herättänyt kysymyksen vanhan edustajiston hyväksymän TTS:n suhteesta uuden edustajiston todellisiin vaikuttamismahdollisuuksiin. Jos vuoden 2008 toimintasuunnitelman vahvistaa vuoden 2007 edustajisto, mikä on vuoden 2008 edustajiston rooli toiminnan suuntaviivojen vetämisessä?

Tähän vastauksena toiminta- ja taloussuunnitelmaa kehitetään entistä terävämmäksi ja strategisemmaksi. Kolmivuotisesta strategiasta johdetaan yhden vuoden "strategia", johon kirjataan vuoden strategiset tavoitteet ja jonka pohjalta uusi hallitus tekee sitten operatiivisen TTS:n. Vaikka uusi edari ei tätä paperia enää hyväksykään, se voi helpommin ohjeistaa hallitusta sen laatimisessa ja toteuttamisessa. Nämä kaikki paperit ovat olleet olemassa tähänkin saakka. Nyt niiden suhde taas vähän selkenee ja kehittyy. Niin kuin koko homma pikku hiljaa.

Samaan aikaan toisaalla: miniatyyrejä ja lentokenttäkokemuksia.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja

Kommentoi

Rivi- ja kappalevaihdot tulevat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, HTML sallitaan: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Roskasuodatin: kirjoita numerot ruutuun.