.NMP.
Jatkuvasti elämän parasta aikaa

Edustajistovaalikuulumiset on päivitetty toisaalla. Henkilökohtainen pettymys meni ohi seuraavana päivänä, kun hallituksen kokoaminen alkoi. Tyrkkyjä tuntuu riittävän, hyviä ja huonoja.

Perjantaina tapahtui työtapaturma. Heräsin aamulla kaksikymmentä minuuttia ennen linja-auton lähtöä, ja vaatetuksen miettiminen jäi kiireessä vähälle. Juhlistin sitten Uuden insinööriliiton paikallistoimiston avajaisia talvikengissä, farkuissa ja verkkatakissa (joka tosin on  peräisin 70-luvulta). Onneksi paikalle saapui myös keltainen fleece-takki. Kotiin kannetussa kutsussa kiellettiin kukat, puheet ja lahjat. Vaikka tilaisuutta ei suoranaisesti mainostettu nyyttikesteinäkään, voin kai puolustautua olettaneeni epämuodollisuuden yltävän pukeutumiseen asti.

Eräs tilaisuudessa seuraamani keskustelu palautti mieleen erään toisen taannoisen keskustelun, joka koskee suomalaista tapaa keskustella. Oletetaan, että jokin kansallinen työryhmä tai muu selvittäjä tekee selvitystyönsä perusteella radikaaleja ehdotuksia jonkin asian muuttamisesta. Keskustelukulttuuriimme ei kuulu keskustelun jatkaminen ensisijaisesti itse asiasta vaan ensin kyseenalaistetaan ehdotusten tekijän omat motiivit ja pätevyys. Kuka rakentelee ehdotuksillaan itselleen tulevaa työpaikkaa, kuka suojelee omaa etuaan kansallisen edun nimellä ja kuka nyt ei vain yksinkertaisesti ole edes tarpeeksi kokenut ja koulutettu ehdotuksia tekemään.

Samaan sorrun minäkin joskus. Uusien avausten takaa on helppo yrittää tunnistaa (ja tunnustaa) "todellisia" pyrkimyksiä. Yleensä argumentointini pyrkii kuitenkin perustelemaan omaa kantaani tukevat tekijät vastakkaisen kannan tukijoita monilukuisemmiksi. Tähän liittyy sen tunnustaminen, että kaikilla näkemyksillä on perusteensa - ratkaisevaa on perusteiden määrä ja niille yhdessä annettavat painoarvot, mikä minusta on keskustelemisen perimmäinen tarkoitus.

Oho, sivusinko tässä peräti "asiat riitelevät, eivät ihmiset" -filosofiaa..?