Isä meidän (pojan)

19.11.2007 | Luokat: Henkilökohtaisesti, Lapsellista, Kulttuurinkulutusta |

Huomioita päivien varsilta:

Ei tarvittu kuin kolme osaa Keiran, Johnnyn ja Leg… ei vaan Orlandon kolmiodraamaa ja laivojen ryöstäminen ynnä viattomien väkivaltainen surmaaminen muuttui hyväksyttäväksi ja jännittäväksi. Piraatti-trilogian päätösosassa kulutin suurimman huomiokykyni Keith Richardsin esiintymisen odottamiseen. Luulen huomanneeni, kuka hän oli.

Tiedättehän kompromissi-salaatin? Se on salaatti, johon ei saa laittaa mitään hyvää, koska joku ei kuitenkaan ole vielä päässyt yli henkisestä teini-iästään ja kehittymättömästä makuaistista. Eilen eräässä illanvietossa oli kaksi salaattia. Toisessa oli kaikki hyvä. Kerrankin.

Oloni oli tänään hieman nostalginen (hyvin yleisellä tavalla tosin), kun kirjoitin tenttivastauksia Raahen tietokonealan oppilaitoksen koepaperille. Tentti oli kauhuesimerkki oppimisen arviointivälineestä työelämälähtöisessä ammattikorkeakoulussa. Tenttikirjan sivunumerojen muistaminen teorioiden ohella olisi varmaan tuonut lisäpisteitä.

On ravistavaa tajuta, että a) minä olen nyt sellainen isä, jonka kädestä siinä sanonnassa puhutaan, b) ihmiset saattavat pitää naimisissa olevaa, 24-vuotiasta isää aikuisena ja c) meillä on kotona isä- ja äiti-tekstiset pyyhekoukut.

Nikonpoika oli tänään sylissäni ja aloitti hirveän parkumisen, kun äitinsä vei hänet pois. Kosketti.

Jim Carreyn pakkomielle-elokuva 23 oli juuri niin ahdistava kuin kuvittelin. Leffa oli houkutellut kioskin hyllyssä monta kertaa ja yhtä usein seireenin laulu oli vaiennettu. Kunnes tuli perjantai. 2+8+0+2+8+3 eli minun syntymäaikani numerot ovat yhtä kuin 23. Löytyyhän näitä numeroita. Yritän kohdistaa pakkomielteeni johonkin muuhun.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja

Kommentoi

Rivi- ja kappalevaihdot tulevat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, HTML sallitaan: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Roskasuodatin: kirjoita numerot ruutuun.