.NMP.
Jatkuvasti elämän parasta aikaa

Nikonpoika teki ensimmäisen hampaan tänään. Se tuli alas vasemmalle (jäbästä katsottuna) eli siihen, mihin kai pitikin.

Huominen Kalajoen vierailu toi mieleen sen, kuinka erilaisessa maailmassa Miion kanssa elämme. Hän siis omassaan, puoli vuotta sitten alkaneessa, ja minä tässä vähän alle neljännesvuosisataisessani. Konkreettinen esimerkki: Sukuloiminen Kalajoella tarkoittaa pojalle pelkästään isotätin luona kyläilemistä, kun taas minä käyn mummolassa, josta mummo on jo kuollut. Miiolle isotätin talo keltainen, mutta minä muistan sen ikuisesti vihreänä. Tämä sama ilmiö on läsnä koko ajan. Minä huomaan yhä esitteleväni itseni oululaiseksi (työyhteyksissä se pitänee jollain tavalla paikkansakin), enkä olekaan asunut Raahessa vielä edes yhdeksää kuukautta. Miio on raahelainen syntyjään.

Opiskelijakunta sai puheenjohtajat ja hallituksen. Tyylikkäät perääntymistiet löytyivät ja demokratiakin varmaan toteutui. Päätin, että kirjoitan viimeisen blogimerkintäni Opiskelijakunnallista-kategoriaan vielä tämän vuoden puolella. En mennyt edustajiston järjestäytymiskokoustakaan kyttäämään. Eipä enää tarvinnut.

Jos tätä lukee yksikään opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja, joka tuntee yllättäviä tunteita luottamustoimesta luopumisen vuoksi, minulla on pieni lohdun sana: Vuoden päästä tai silloin myöhemmin, kun lopetat oikeasti opiskelijatoiminnan, tunteesi tulevat olemaan vielä yllättävämpiä. Jos nyt tuntuu pelkästään pahalta, myöhemmin paha saa seurakseen myös helpotuksen.

(Kulttuuriblogi elää taas.)