Ilmakehäkettu
18.12.2007 | Luokat: Päivätyö |Kotona ei toimi internet. Meneehän tuo aika harakoille muutenkin.
Lensin viime viikolla työmatkalle seminaariin, jossa käsiteltiin aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. Opin aiheesta paljon vaikka ohjelma katselikin asiaa pääasiassa toisen asteen koulutuksen näkökulmasta. Vaikealta tuntuvat asiat yksinkertaistuvat usein varsin helposti. Odotin eniten Opetushallituksen opetusneuvoksen puheenvuoroa aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen välineistä, eikä odottaminen ollut turhaa. Hän sanoi ääneen monen tunnelmat kertoessaan, että kaikki työvälineet ja käytännöt ovat jo käytettävissä - haasteena on niiden tarkoituksenmukainen ja avoin soveltaminen.
Matkustin siis lentokoneella. Itse lentämisessä ei ole enää suurta tunnelmaa, mutta lentokentät ne sitten ovatkin varsin tunnekylläisiä paikkoja. Se ei ole samaa lähdön tunnelmaa ja kaupunkiromantiikkaa kuin rautatie- tai linja-autoasemilla. Lentokentällä on sitä paitsi siistiä ja viihtyisää. Suurin ero on kuitenkin siinä, kuinka pieneksi lentoasema maailman puristaakaan. Oulunsalossa ja Helsinki-vantaalla maailma on oikeasti lähellä.
Olen päättänyt käyttäytyä tylysti joka kerta, kun joudun turvatarkastuksessa kopeloitavaksi tai riisumaan enemmän kuin takin. Heppoisin perustein ja harkitsematta nesteiden kieltämiseen ulottuneet turvamääräykset eivät muutu ellei painetta tule koko ajan kaikista suunnista. Kenttähenkilökunnalla ei ole syytä luoda painetta ellei se kohtaa sitä itse.
Lennettyäni pääkaupunkiin ajelin maksullisen henkilöauton kyydissä naapurikuntaan. Moralisoin mielessäni työmatkaruuhkaa ja saastetorpedoissaan yksin matkustavia työläisiä. Taksin ikkuna heijasti yhtäkkiä takaisin. Jäin kiinni.
