.NMP.
Jatkuvasti elämän parasta aikaa

Asiat järjestyvät yleensä parhain päin. Irtisanoin asuntomme vuokrasopimuksen, perjantaina menemme etsimään Raahesta uutta. Normaalihintaisen laskun muistuttamana muistin käydä näyttämässä opiskelijakorttia Kalevan asiakaspalvelussa ja sain opiskelijahintaisen laskun mukaani. Opinnäytetyöprosessin ensimmäiset palaset alkavat loksahdella paikoilleen kuin mannerlaatat.

Toivottavasti kaikki asiat järjestyvät lopulta parhain päin.

Lauantaina tyydytin kyltymätöntä suolanhimoani elokuvateatterin punaisilla penkeillä. Syömisen ohella katsoimme elokuvan The Good Shepherd. Painostavia ja ahdistaviakin rainoja voi suositella muille enkä tätäkään kiellä katsomasta. Hyvä olisi maailma tosin ollut ilman Hyvää paimenta. En osaa vieläkään sanoa, mitä elokuva halusi kertoa Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelun synnystä. Oliko tarkoitus vain kertoa sairaasta maailmasta ja sen tartuttamista ihmisistä? Leffassa oli pahuutta, joka oli liian pahaa itkettääkseen (minua, Milka kyllä tirautti vähän). Visuaalisesti kokonaisuus oli kohdallaan ja Oscar-voittajien rutiini tyydyttävää. Matt Damon on parhaimmillaan neuroottisissa ja pelottavissa mikkihiiri-hahmoissaan.

Hyvään paimeneen oli totta kai upotettu suurvaltavakoiluelokuvien pakollinen Suomi-viittaus.

Millainen oikein on Suomessa joukkueurheilulla itsensä elättävän ulkomaalaisen oikeusturva? Muutama aika sitten luin lehdestä, kuinka koripallojoukkue erotti ulkomaalaisvahvistuksensa rattijuopumuksen vuoksi. Tänään tapaus oli taas esillä tai sitten näitä on useampia. Missä on ammattiyhdistysliike, kun pientä ja puolustuskyvytöntä sorretaan? Missä on hoitoonohjaussuunnitelma? Ei ole tainnut tämä koripalloilija käyttää työsopimustaan liitossa näytillä, jos sinne on päässyt pujahtamaan ehto rattijuopumuksen ja irtisanomisen syy-seuraus-suhteesta.

Kepeää aasinsiltaa pääsenkin yhdistämään kaksi lempiaihettani: Ammattiliittojen lehdet tulevat sopivasti samaan aikaan ja tarjoavat mahdollisuuden todelliseen vertailuun järjestäytymisvaihtoehtojen kesken. Milloinkahan liitot alkavat tosissaan kilpailla minusta? Nythän se valinnan paikka on edessä.

Ensimmäinen lehti on yleensä ohuempi ja aika usein kansiväritykseltään vihreä tai muuten tumma. Sisältönä minulle myydään elämäntapaa, joka on kierolla tavalla sidoksissa siihen, mitä olen tehnyt elämässäni suhteellisen lyhyen aikaa: tutkintoon opiskeluun. Opiskelijasivut luen yleensä itseäni huvittaakseni, vaikka ne eivät vitsejä sisälläkään. Toinen lehti on paksumpi, ja viime aikoina postimies on jostain syystä laittanut ensimmäisen lehden tämän jälkimmäisen sisään, jos ovat sattuneet tulemaan samana päivänä. Tätä lehteä lukiessani saan yleensä tunteen taistelevasta ja voimakkaasta ammattiyhdistysliikkeestä. Ehkäpä isolla liitolla vain on tarpeeksi rahaa tehdä laadukasta lehteä. Luen poikkeuksellisella ammattitaidolla graafisesti suunnitellusta lehdestä työelämätietoa, joka saa minut tuntemaan ammatilliset kasvukipuni entistä selvemmin ja hieman jo kaipaamaan työelämän taistelukentille.

Parin päivän päästä postimies tuo musta hevosen, joka on tainnut voittaa sydämeni puolelleen. Pienen liiton lehti alkaa yleensä ajankohtaisella artikkelilla, johon on haastateltu ajankohtaista henkilöä. Sisäsivut ovat taattua järjestötaittoa ja artikkelit edellä mainitun ison liiton lehden pikkusiskoja omalta pikku sektoriltaan. Ilmeisesti työnantajani voidaan laskea tälle sektorille, joten valinta ei olekaan niin vaikea. Toivottavasti voin kuitenkin jäädä opiskelijajäseneksi niihin muihinkin liittoihin: kyllä niitä lehtiä iltakahvipöydässä mielellään lukee.

Perjantai vaihtui lauantaiksi ylioppilaskunnan vuosijuhlissa. Paikaltani, sieltä jostain käsittämättömän kaukaa, seurasin pääjuhlan tapahtumia. Palkittu mies kertoi mielenkiintoisen tarinan oululaisista virtahevoista, jotka syövät koko Pohjois-Suomen ruohot, jos vain pääsevät ainoan kulkukelpoisen solan tukkineen ylioppilaskunnan ohitse. Oulu-keskeisyyttä voi tietysti pitää Helsinki-keskeisyyden hassuna metaforana, mutta tarinasta voi ottaa myös opikseen. Virtahevot ovat olleet mielessäni, kun olen odotellut ylihuomista Puolen Suomen korkeakouluopiskelijoiden neuvoston eli PUSUKONEen tapaamista.

Vaikuttava kokemus oli teekkarikuoron Juice-tribuutti Valssaaja konepajalla. Myöhemmin hieman hämmästelin, miksi vaikutuin myös pateettisimmasta koskaan kuulemastani kiitospuheesta, jossa kerran opiskelijakuntanikin edustajiston kokousta johtanut opiskelijavaikuttaja muisteli menneitä ansiomerkki kourassaan. Opiskelijaliikkeen saavutuksista puhujan mieleen muistui kaksi järjestön sisäiseen toimintaan (tiedottaminen ja omistajapolitiikka) liittyvää teemaa. Edunvalvonta-osastolla oli ilmeisesti ylitarjontaa muisteltavasta.

Pitkästä aikaa kutsutut kunniajäsenet saivat miettimään, ketä oma organisaationi voisi kunniajäsenyydellä kunnioittaa. Lienee parempi, etten sano ajatuksiani ääneen enkä niitä näkyviin kirjoita. Kunniajäsenyys on kuitenkin eri asia kuin vuosittain jaettavat prenikat kymmenissä rinnoissa. Prenikkasirkus ei toivottavasti tosikko-opiskelijakuntaan leiriydy. Kuiskutin menomatkalla taksissa vieruskaverilleni, ettei opiskelijakuntaan ikinä perusteta sellaista luottamustehtävää kuin ”lipunkantaja”.

Kävin pääruoan jälkeen tervehtimässä paikallista rehtoria ja kertomassa, että hänen tervehdyksensä juhlassa oli niitä harvoja hetkiä, jolloin olimme mistään samaa mieltä. Tänä aamuna opiskelijakunnan hallitus vaihtoi edustajamme ammattikorkeakoulun ja yliopiston yhteistyöhankkeen johtoryhmässä.

Joitain asioita järjestyi eilen. Soitin viimein Raaheen yhdelle potentiaaliselle vuokranantajalle, joka ei ole saanut ylimääräistä asuntoaan myytyä. Menemme katsomaan kämppää viikon päästä. Otamme riskin ja irtisanomme nykyisen viimeistään keskiviikkona.

Sellaistakin tapahtui, että sain töitä. Koordinoin vuoden loppuun asti ammattikorkeakoulun ja yliopiston kieliopintojen yhteistyön kehittämistä erityisesti muutaman harvinaisen kielen osalta. Koulua on tarkoitus käydä suunnitellusta mahdollisilla hyväksiluvuilla hommaa helpottaen, lapsenkaan tulemiseen tämä ei taida vaikuttaa ja muitakaan toimia en ole jättämässä pois.

Konkreettisimmin tajusin työllistymisen merkityksen, kun ymmärsin liittyväni kohta ammattiliittoon oikeaksi jäseneksi työttymyyskassoineen kaikkineen.

Opiskelijalähidemokratian ohueen kirjaan kirjoitettiin eilen uusi luku, kun koulutusohjelmani opiskelijat ja henkilökunta kokoontuivat vuosittaiseen laatupalautekeskusteluun. Noin puolet ennätysyleisöstä oli paikalla pakotettuna ja lähtikin opettajansa kanssa luennolle puoli tuntia ennen tilaisuuden loppua. Silti auditorioon jäi ennätysyleisö.

Sain taas kunnian vetää keskusteluosuuden, jota edelsi koulutusohjelmavastaavan alustus koulussamme tämän lukuvuoden aikana toteutetuista palautekyselyistä, niiden esiin nostamista ongelmista ja jo päätetyistä toimenpiteistä. Näinkin yksinkertaista asiaa - palautteen palautetta - piti odottaa aika monta vuotta.

Keskustelu oli suhteellisen vilkasta, vaikka osa opettajista selvästi pidätteli itseään, etteivät sano pahasti kuulemiinsa arvosteluihin. Syytäkin olisi ehkä ollut, mutta opettajat pysyivät kuitenkin hiljaa. Ohjausta kaivattiin lisää, ja väki lukkiutui puhumaan opettajatuutoroinnin lisätarpeesta opiskelun alussa vaikka on selvää, ettei yksikön opinto-ohjaaja-resurssikaan ole samalla tasolla kuin muissa samankokoisissa yksiköissä. Kommentoin itse, opettajien ylikuormittuneita voimavaroja puolustaen ja osaksi tätä pientä järjestelmäämme muuttuneena, että opettajatuutoroinnin rooli on vahvemmin ammatillisen kasvun tukemisessa kuin alkutaipaleen käytäntöjen ja järjestelmien opastamisessa. Se olikin sitten ensimmäinen kerta, kun koulutusohjelman laatupalautekeskusteluissa mainittiin ammatillinen kasvu. Hämmästyksekseni ja koulutusohjelmavastaavankin hämmästykseksi viimeiseksi tämä maininta ei jäänyt.

Hienointa oli huomata, ettei tässä keskustelussa puututtu lainkaan markkinoinnin perusteiden, yritystoiminnan ja yrittäjyyden sekä projektitoiminnan opintojaksojen samanaikaisuuteen ja päällekkäisiin ryhmätöihin. Aiheesta on valitettu kaikissa kolmessa aiemmassa laatupalautekeskustelussa, joihin olen osallistunut. Piti odottaa, että normiaika ylittyy ennen kuin tähänkin kehitykseen törmäsin. Hyvä, että odotin.

Eräs loppuvaiheen opiskelija kysyi opettajien ammatillisen pätevyyden ylläpitämisestä ja koska sävy ei ollut ihan niin hyökkäävä kuin olisi voinut olla, saimmekin kuulla aika monipuolisen selostuksen erilaisista keinoista, joilla opettajat pitävät osaamistaan ajantasaisena. En tiedä onko kyseessä oma ammatillinen kasvuni vai mikä, mutta alkuvaiheen opiskelijoiden kannanotot ja kysymykset kuulostivat välillä jopa huonotapaisen karrikoiduilta ja syyttäviltä. Ehkä järjestötoiminta opettaa, heitäkin.

(Joskus voi toimia toisinkin: Koira haukkui eilen lenkillä toisen koiran ja sai palkinnoksi rapsutuksia ja kehuja. Kotona annoin vielä härskisti pöydän vieressä kuolanneelle Viiville karkkia. Ei aina tarvitse torua ja kieltää.)

(Kummasti alkaa taas kaikki muu kirjoittaminen kiinnostaa, kun pitäisi tehdä koulutehtäviä; 16 sivua yhdeksi referoituna, palautus huomenna.)

Menisivätpä nämä eduskuntavaalit äkkiä ohi. Vaikka jotkut kutsuvat vaalikevättä demokratian kukoistukseksi, minulle se on aikaa, jolloin puoluepolitiikka näyttää kaikkein inhottavimmat kasvonsa. Aivan sama, mitä tehdään ja sanotaan ja ennen kaikkea jätetään sanomatta ja tekemättä, kaikki liittyy eduskuntavaaleihin, seuraavan hallituspohjan ja -ohjelman odottamiseen. Hallitusohjelman syntyminen on tietysti valtakunnallisen koulutuspolitiikan käännekohtia, mutta sivusta seuraten odotan tämän sirkuksen loppumista. Olisi kaikilla taas aikaa oikeisiin töihin.

Osaamispohjaisen opetussuunnitelman synnyttäminen on alkanut. Siihen pääsee opiskelijakuntakin käsiksi, kun vaalihämminki on selvitetty. Perjantaina kuulin ensimmäisen vahvistetun soraäänen, jonka mukaan koko touhu on silkkaa hullutusta ja orjapiiskurointia - jotkut opettajat kokevat edellisestä opetussuunnitelmatyöstä olevan turhan vähän aikaa uuden aloittamiseksi. Keskushallinto-orientoitunut sisäinen byrokraattini naureskelee ylimielisesti ja toivoo, ettei opetussuunnitelmatyötä aleta viivyttää. Jälleen on tarjolla tilaisuus vahvistaa usein niin jäykän byrokraattisen ja toimintatavoiltaa kirjavan järjestelmämme oppimiskeskeisyyttä.

Opiskelijakunnan haasteeksi jääkin sitten opiskelijalle tärkeiden tekijöiden tunnistaminen OPS-prosessissa. Aidon opiskelijaedustuksen varmistaminen ja osaamiskuvausten laatiminen myös hyväksilukuja ja korvaamisia helpottamaan ovat perusasioita, joista muistuttaminen ei ole koskaan tarpeetonta. Luentojen läsnäolovelvoitteesta täytyy jatkossa löytyä maininta opintojaksokuvauksesssa, jos sellaista aiotaan käyttää. Ja onhan uudessa opetussuunnitelmassa taas tilaisuus tunnistaa opintojaksojen sisällöt sellaisella tarkkuudella, ettei osasuoritustodistusten kirjoittaminen esimerkiksi opintotukianomusten ja -selvitysten liitteiksi ole niin vaikeaa kuin se joidenkin mielestä nyt on. Näiden asioiden välittäminen lähes kolmeenkymmeneen opetussuunnitelmaan onkin toinen juttu.

(Opintolainalla saa viimeaikaisten kokemusten perusteella muun muassa ruokaa, sohvia ja yöpöytiä. En silti suosittele.)

Päivitin henkilökohtaista opintosuunnitelmaani. Tästä on tullut jo lähes viikottainen toimenpide. Keskiverto-opiskelijahan ei näin toimi, mutta jotenkin kai sitä on otettava takaisin ne vuodet, joina en tehnyt mitään keskiverto-opiskelijoiden tapaistakaan.

Näyttää siltä, että aiemmin hankkimieni järjestötoiminnan opintopisteiden lisäksi opiskelijakuntatoiminta saattaa tuottaa minulle yhteensä 10,5 hyväksiluettua opintopistettä. Opiskelijakunnan toimeksiantama opinnäytetyö kasvattaa pottia 15 pisteellä. Kaikki tämä tekee yhteensä 30 opintopistettä, mikä on melkein 15 % tutkinnostani. Puoli vuotta korvausta - aika hyvin oikeastaan.

Tein valmiiksi seuraavan, lukuvuoden päättävän jakson lukujärjestyksen. Harmittaa, kun on joka päivä luentoja - yhteensä siis viisi luentoa viikossa. Vaihtoehtoja onkin sitten kolme: uppoudun joko iloiseen Odotukseen, opinnäytetyön tekemiseen tai opiskelijakuntatoimintaan. Ehkä yhdistän jälkimmäiset ja odotan samalla iloisesti.

(Ilmari on tyttö. Gimli-pupu on vapautettu homoseksuaalisuussyytöksistä, mutta pedofiliaepäilyt joutuivat tutkintaan. Ilmarin nimeä ei kuulemma muuteta. Ehdotin Irmeliä.)

Milkan valtaansa ottanut goa’uld imee kantajansa voimia samaan tahtiin kuin kuumeeton kuume odottajan aviomieheltä. Puolikuntoisten pesänrakentaminen jatkui kuitenkin eilen ruokailuryhmän hankkimisella ja kokoamisella. Sormeen tuli rakko. Nukahdin sängyssä heti, mikä on tietysti todella sosiaalista ja parisuhdeystävällistä.

Perjantaina sukelsin Tähtipårtin hengessä madonreikään, joka vei opiskelijaliikkeen eturintaman koulutustapahtumaan. Sen kutsuminen hc-koulutukseksi ei viittaa kehenkään tämän sivun vakiolukijoista vaan tapahtuman luonteeseen perusjärjestökoulutuksen aikuisena isoveljenä. Ärsyttävän pätemisen ja muun sietämättömän käyttäytymisen ohella sain tavata mukavia ihmisiä, joita tapaan vain harvoin. Vielä harvemmin tavattavissa olevia ihmisiä en tavannut sielläkään.

Yhteistyöopiskelijakuntien tapaaminen oli laatuaan viimeinen Oulussa, mikä tarkoittaa lähinnä sitä, että seuraava on laadultaan kehittyneempi. Ei näiden järjestämistä varmaan osaa lopettaakaan, jos kustannusten alentamisen vuosivauhti on nykyistä luokkaa ja onnistumme lopettamaan edestakaisen autoilun esimerkiksi etsimällä yöpymiskuntoisen koulutuspaikan keskustasta tai hankkimalla enemmän/suurempia autoja.

Tilaamani hakuopas saapui eilen erään korkeakoulun eräästä tiedekunnasta. Laskin huvikseni ylioppilastutkintoni antamat lähtöpisteet vain huomatakseni, ettei niin huonolla todistuksella ole tässä tapauksessa oikeasti väliä - joudun joka tapauksessa pelkällä pääsykokeella hyväksyttävien kiintiöön. Jos siis päätän hakea.

Päällimmäisenä koululaisen mielessäni on tietysti liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen ja opinnäytetyön tekeminen. Olen käynyt jo pari kahden minuutin ohjauskeskusteluakin. Erääseen toimintasuunnitelmaan kirjoittamani aihe alkaa kirkastua eli tarkentua ja opinnäytteen luonnekin on hahmottumassa kehitystehtäväksi tutkimustyön sijaan. Ei se ihan puppua ole se ammatillinen kasvu ja se, että alkaa tuollainen motivoida. Vaikka koulutusala saattaakin vaihtua tämän tutkinnon jälkeen eikä tunne oikealla alalla olemisesta ole ollut läsnä läheskään jatkuvasti, on kannustavaa huomata, ettei opinnäytetyön aloittaminen ole ihan huteralla pohjalla. Asiantuntemustakin alkaa olla.

Yhteisölehden uusin numero aiheutti ensin outoa alakuloa, ulkopuolisuutta ja turhautuneisuutta kunnes tajusin, että lehti on äärettömän hyvä. Olen yhteisöstäni älyttömän ylpeä myös tämän lehden ansiosta.

Koska Oranssi on hyvä lehti, se herättää tunteita. Ensi silmäyksellä karvat nousivat pystyyn, kun luin kannesta, että "harjoittelu käy työstä". Säikähdin tietysti lukevani sisäsivuilta hapatusta palkallisesta harjoittelusta, mutta juttu olikin oikein analyyttinen ja monipuolinen.

En pidä yleensä "opetetaan jotain idiooteille" -tyyppisistä jutuista enkä siksi osaa suhtautua Laatutyö for dummies -artikkeliin kovin rakentavasti. Prosessiajattelu ja laatutyö tulivat jutussa kyllä hyvin esiin, mutta itseään tyhmentävä ja sillä ylpeilevä toimittaja on aina kauhistus minun "journalistisessa" silmässäni. Juttu oli tosin taitettu/kuvitettu hauskasti, minkä puolesta se olikin lehden parhaimpia aukeamia.

Kuvaavaa on se, että lehden itsestäänselvin juttu ammattikorkeakoulun hallituksen uusimmasta naisjäsenestä oli samalla miltei radikaalein. Jotenkin nimittäin tuntuu, että Oranssin uuden toimituspolitiikan myötä juuri tavanomaisuudesta on tullut rohkeaa. On aika riski kirjoittaa tuollaisia yhteisö- tai henkilöstölehden vakiojuttuja samalla, kun lehden muu muu sisältö on onnistunut hyppäämään ison loikan matkakertomusten ja pikkujoulureportaasien tuolle puolen.

Lisäys: Kansi jäi tällä kertaa sisältöä selvästi aneemisemmaksi. Yleisesti nekin ovat parantuneet viime aikoina.

Tunsin eilen illalla ensimmäistä kertaa pienen potkun. Sitten tuli toinen. M-kirjaimella alkavan nimen saava lapsosemme pääsi kertomaan isälleenkin, että "täältä tullaan".

Hakkaamiskokemus vaikutti jonnekin niin syvästi, että näin myös ensimmäisen uneni, jossa olin jo isä. Lapsi oli poika ja hän vietti kaiken aikansa alasti. Tunsin itseni jotenkin ulkopuoliseksi, kesti hetken tajuta, että ihmistaimen on minun vastuullani ja vallassani.

Ensimmäisistä kokemuksista puheenollen, Milka teki maanantaina ensimmäisen voileipäkakkunsa. Sitä on jäljellä vieläkin - mutta vain siksi, että haluamme säästää makunautintoa useammalle päivälle.

Alkoholinkäyttöön liittyvä sosiaalinen paine on salakavalasti läsnä myös meillä kotona. Lokakuussa tipattoman yhdeksäkuukautisen aloittanut vaimoni on haluamattaan osa painostavaa juomiskulttuuria. Hän nimittäin pitää käsittämättömänä rahantuhlauksena sitä, että ostin kaupasta ykkösolutta. Mallasjuoman juominen ruokajuomana pelkän maun vuoksi on kummallista. Päihdyttävä vaikutus ilmeisesti oikeuttaisi senkin rahanmenon.

Ei, en ostanut ykkösolutta vahingossa. Tiesin, mitä halusin - ja sitä sain.

Työasiat, jotka ovat pääasiassa muiden työasioita, ovat ahdistaneet tänään. Jossain menee se raja, joka ylitetään vain kutsusta. Olipa tänään yksi kokouskin, johon olin menossa, vaikka olin tipahtanut kutsuttavien listalta. Onneksi soitin toiselle työryhmän jäsenelle ja kuulin kokouksen perumisesta. Sain sitten tehdä omia töitäni. Sanaton viestintä on tehokasta. On selvää, mitä ajattelen siitä, että vielä kaksi viikkoa sitten olin työryhmän sähköpostijakelussa ja nyt en. Tai mitä ajattelen perumisviestin lähettäneestä henkilöstä ja mitä taas henkilöstä, joka kaksi viikkoa sitten ulotti jakelun vielä minuunkin. Joskus on tavattoman vaikeaa tulla ymmärretyksi sanallisia viestejä lähettäessään. Taidan siirtyä kokonaan elekieleen, ilmeisiin, merkitseviin hiljaisuuksiin ja tyhjiin tekstiviesteihin.

Yksi sieluni tyhjistä kohdista täyttyi tänään, kun sain takaisin hallituksen puheenjohtajuuteni. Se ei ole se sama kuin ennen vaan astuin uuden organisaation johtoon. Mielenkiintoista siitä tulee, ensimmäinen homma on tehtäväjaon tekeminen toimitusjohtajan kanssa. Sellaisesta minulla ei ole kokemusta, mutta en usko siitä tulevan vaikeaa.

Samalla perustin uuden kategorian, jossa paljastan jatkossa opiskelijayrityssalaisuuksia.

Hallitustoiminnan ohjaava opettaja teki selväksi omat odotuksensa toiminnalle enkä osaa niihin sanoihin vastalauseita asettaa. Tasapainotetun tuloskortin avulla tulemme toimintaa ohjaamaan, kunhan ensin hahmotamme yrityksemme arvot, tarkoituksen ja tavoitetilan. Juuri sitä minäkin olin ajatellut. Kävin lyhyen keskustelun edeltäjäni kanssa ja sain vahvistuksen uudistusmielisyydelleni. Tällä kertaa uudistaminen ei kuitenkaan ala toimiston pöytäjärjestyksen muuttamisella. Niistä asioista saa vastata toimitusjohtaja tahtonsa mukaan. Minä päätän, missä huoneessa hallitus kokoontuu.

Uudistaminen alkaa kokousten valmistelusta. Jatkossa sitä tehdään enemmän.

Finnkinon uudessa teatterissa hyväksytään maksuvälineenä Stockmannin tilikortti. Sillä saa myös paukkumaissia. Suden vuosi oli enemmän Milkan kuin minun mieleen. Alussa huonot näyttelijät ärsyttivät, mutta Oiva Lohtander pelasti taas kaiken, minkä pystyi. Eivätkä ne loputkaan enää lopussa olleet niin huonoja. Elokuvan musiikki oli valtavan hienoa. Huomasin vähän väliä kuuntelevani sitä tapahtumien seuraamisen kustannuksella.

Tänään kuuntelin kasetilta Kaija Koon läpimurtojulkaisua Tuulten viemää.

Maanantaina on edessä kerrassaan ennenkuulumaton tilanne. Olen tottunut tulemaan valituksi haluamieni toimielinten puheenjohtajaksi ilmoitusluonteisena asiana. Nyt opiskelijayrityksen hallituksen puheenjohtajaksi on ehdolla kaksi miestä. Kilpakumppanini on toiminut vuoden ajan yrityksen toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä. Minut valittiin perjantaina hallitukseen toiseksi vuodeksi. Hallitus valitsee johtajansa siis keskuudestaan.

Kilpailutilanne pakottaakin nyt miettimään perimmäisiä motiivejani. Minulla on visioita yrityksen tulevaisuudesta ja osaamista sovittaa ne strategioiksi. Ehkä saan laadittua itselleni ehdokaspuheen, jossa kaikki sanotaan niin, että ihmiset luulevat minun pitävän heistä. Ei sillä, ettenkö pitäisi. Taannoisen palautteen mukaan en vain vaikuta siltä.