.NMP.
Jatkuvasti elämän parasta aikaa

Lapin läpi 

Kävin hakemassa anopin ja teinipojan EU:n turvaan NATO-maa Norjasta. 1800 kilometriä kahdessa päivässä on aika paljon oikean jalkani mielestä. Näin yhden huuhkajan, yhden ketun ja puolimiljoonaa poroa. Tapoin kaksi pikkulintua.

Ulkomailla on eriväristä, varsinkin jos on liikkeellä omalla autolla. Kun Nuorgam vaihtui Finmarkin maakunnaksi, nopeusrajoitustaulut muuttuivat punavalkoisiksi, kaistamerkinnät kokonaan keltaisiksi ja hirvivaroitusten eläimet tylsemmiksi. Silloin tuntee olevansa ulkomailla, kun merkkikielikin on hieman eriä. Toisaalta olen saanut ulkomaillaolotunteen myös öisessä Espoossa, jossa etsiskelin nakkikioskia marraskuussa 2005.

Soluttautumista

Hankkiuduin Osakolaisen toimittajakuntaan vastoin kaikkia kunnioittamiani periaatteita. Sovimme tosin päätoimittajan kanssa, että en kirjoita mistään opiskelijakuntaan liittyvästä. Vältämme siten kustantajan ja toimittajan sisäiset ristiriidat ja minä voin keskittyä hankkimaan kokemusta toimittajan tehtävistä.

Opiskelun kannalta minä tämän otan, kun en ole juuri toimituksellista aineistoa työstänyt. Aloitus on aika mielenkiintoinen, kun teen keskiaukeamajutun isäksi tulevasta opiskelijasta. Idea oli osittain omani, mutta en toki ole pääosassa itse.

Työpaikalle oli isyysloman aikana ilmestynyt vesiautomaatti, jonka antimet ovat kiitettävän raikkaita ja mukit isoja. Näitä juoma-automaatteja näemme yleensä julkisissa tiloissa. Tiedätte, mistä on kyse.

Mukit mietityttävät. Kuka keksi, että muovi on kertakäyttötavaraa? Eihän niitä mukeja tarvitse kertakäytön jälkeen roskiinkaan heittää, mutta aika moni sitä tekee, kun toisinkaan ei neuvota. Työkaveri haki juuri vettä pulloon, ja aika monella on oma kahvikuppi, johon vettäkin voi laittaa.

Vielä julkisempien tilojen mukit ovatkin suurempi huolenaihe. Tavaratalon vesipisteessä käytetään päivittäin jopa satoja muovimukeja, joiden kylkeen painetut kohokuviotkin ovat kuormittaneet luonnonvaroja. Roskiin menevät, yhden käyttökerran jälkeen.

Opiskelijaravintoloiden jälkiruokakahville saa pidempikäyttöisen astian, kun ottaa vaan. Muutama asiakaspalaute yleensä riittää tuomaan posliinikupit kahvitonkkien viereen. Jotenkin vain tuntuu, ettei vesiautomaattifirmaa ihan yhtä vähällä valisteta.

Toivoisin olevani selkärankainen ihminen, joka lopettaa asioinnin asiakkaitaan tai työntekijöitään huonosti kohtelevissa liikkeissä. Tuskin olen, vaikka Lidlissä en enää käykään.

Etsin Tokmannilta pieniä koreja, jotka olivat loppuneet. Saatavuuden kuultuani lopetin toki etsimisen. Keräsin hyllyistä kuitenkin pari hammasharjaa sekä tarjouksessa olleen Ohranan. Suuntasinpa siitä vielä makeishyllylle irtokarkkeja valitsemaan. Siellä kohtasin kyltin, jossa isot kirjaimet ja huutomerkki painottivat, että "täytetty pussi on ostopäätös".

Näihin uhkailuihin törmää useammissakin halpakaupoissa. Ostopäätöksenä pidetään yleensä avattua pakkausta, vaikka sen voi avata ja sulkea rikkomatta mitään. Nyt myös karkkipussin täyttäminen on ostopäätös. Ja mitähän sitten tapahtuu, kun ostopäätös pyörretään kauppiaan uhkauksista välittämättä? Vartijatko ne nöyryyttävät ihmisen vai kutsutaanko peräti poliisi?

Kohta varmaan hedelmienkin kunto pitää arvioida silmämääräisesti, sillä "hedelmään koskeminen on ostopäätös". Ehkä myös paidan sovittaminen saa uuden merkityksen, kun "vaatteiden sovittaminen on ostopäätös". Perusteluja olemassaoleville ostopäätösten helpottajille luultavasti löytyy esitettäviksi, mutta asiakkaiden ohjaaminen uhkailulla ja töykeydellä kertoo kauppiaan perusasenteen rahoittajiaan kohtaan.

Toinen ärsyttävä seikka on hinnan asema ylivertaisena ja vastaansanomattomana kilpailukeinona. "Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa", sanottiin aikanaan radiomainoksessa, jossa tyhmälle oli annettu minun nimeni. "Etkä maksa välikäsille", lupaa eräilyliike, ja "katso, miten halpaa", neuvoo halpahalli.

Halvan hinnan perässä juokseminen on ihmisen peruskuntoilua ja siitä kieltäytyvä on tyhmä, laiska ja saamaton. Onhan järjetöntä maksaa vetoavista mainoksista, selkeästä ja tyylikkäästä esillepanosta tai apua tarjoavista myyjistä.

Miksi hysteeristä halvimman ostajaa kunnioitetaan rahan arvon ymmärtämisen vuoksi? Alhaisen hinnan (edullisuuskin on halpaa laajempi käsite) pitäminen ainoana kriteerinä on minulle osoitus rahan nostamisesta ansaitsemattomaan asemaan.

Alussa toivoin selkärankaa. Usein olen myös toivonut puhelinnumeroa, johon voi soittaa, kun pitää ratkaista kilpailevien tuotteiden, kauppojen ja tuotemerkkien väliltä: Onko Rainbow eettinen ostos, jos on tarjolla Pirkkaa tai torimyyjän vaihtehto?

Viemme Nikonpojan Kalajoelle näytille ja ensi viikolla Hyrynsalmelle. Päivitystauko luvassa.

Lapinrinne kakkosessa kirjoitetaan mielenkiintoisia blogeja, joita lisäilen ehkä sivupalkkiin myöhemmin. Kirjoittajat eivät kuitenkaan edusta tasaisesti kaikkia kerroksen (saako sitä nyt sanoa kerrokseksi, saako…) järjestöjä. SAMOKin puoliviralliset blogithan poistuivat keskuudestamme, kun kukaan ei osannut niitä kirjoittaa, ja täysin epävirallisetkin liittolaisten verkkopäiväkirjat ovat kuolleet pystyyn tai tulleet jopa haudatuiksi. Ihmiset, jotka eivät ymmärrä edes valtakunnallisen liiton hallituksessa vaikuttamismahdollisuuksiaan ja vastuutaan julkisen keskustelun hämmentämisestä, ovat sortuneet myös pelkäämään, että joku saattaa jopa lukea niitä blogeja ja olla asioista eri mieltä.

Ne pari lapinrinteeläistä blogia eivät kärsi vaikuttamattomuuden vaivasta tai ärsyyntymisen pelosta. Olen iloinen, että ne ovat olemassa.

Lomareissu on myös katkaisuhoitoa virtuaalielämälle, jota olen elänyt pari viikkoa tiiviisti. Julkaisin Aukeassa yöllä uuden kokoelman ja jätin loppukaneettini sensuuri-aiheiseen jankutuskeskusteluun. Puhelimessa ei ole internetyhteyttä mutta muistikirja ja pari peliä siinä on. Puhelimiakin on kaksi kappalein. Tein eilen uuden ennätyksen työpuhelimen Puzzle-pelissä. Että on sisältöä. Elämässä.

Opiskelijakunnan olemus on vaihteeksi mietityttänyt opinnäytettä työstäessäni. Jo aloittaessani aavistelin asiakalähtöisesti tehtäviensä ympärille organisoituvan organisaation ja laissa määrätyistä toimielimistä muodostuvan opiskelijakunnan yhteensovittamista haasteelliseksi. Ongelma ei ole suuri eikä välttämättä niin ongelmakaan, mutta esimerkiksi edustajiston alaisen vaalilautakunnan sovittaminen tähän palapeliin on muuttanut kuviota jo useaan kertaan.

Kun opiskelijakuntia oltiin lisäämässä lakiin, tehtiin mallisäännöt. Olin työryhmässä mukana niitä tekemässä, mutta oman opiskelijakuntani säännöistä tuli aika tavalla erilaiset. Nyt maailmalla liikkuu sääntöjä, joista tunnistan kaksi kopioitua lähdettä: mallisäännöt ja oman opiskelijakuntani säännöt. Prosessiorganisaation myötä sääntöjäkin tarkistettaneen hieman, lähinnä siksi, että niiden suhde lakiin ja toisaalta alemman tason säännöstöihin olisi entistä selkeämpi.

Tämä muistelu alkoi siitä, kun vertailin opiskelijakuntaa muihin kuntiin, valtakuntaan ja kuntaan siis. Aika moni oli nimittäin aikanaan sitä mieltä, että hallitus kutsuu edustajiston koolle, ja perusteli kantaansa valtioneuvoston ja eduskunnan suhteella. Meillä tämä koollekutsumisoikeus on ainoastaan opiskelijakunnan puheenjohtajalle, jolta muut voivat kutsua vaatia, jos pitävät sitä tarpeellisena.

Muutenkin opiskelijakunnan hallinnon vertaaminen valtionhallintoon on vaikeaa. Vastinetta presidentille on vaikea löytää. Ja kuka on valtion pääsihteeri? Onko jokaisella kansalaisella aloiteoikeus?

Jotkut opiskelijakunnat muistuttavat hieman kuntia päätöksenteossaan ja toiminnanohjauksessaan. Toiminnanjohtajan tai pääsihteerin nimikkeellä toimitaan näissä järjestöissä kuin kaupunginjohtaja ikään. Näin voi muutamista pääsihteerin ja toiminnanjohtajan (niin monessa opiskelijakunnassa kun toiminnanjohtajaa pidetäänkin…) hakukuulutuksista päätellä. Kunnat ovatkin opiskelijakuntia lähempänä kuin valtio siinä mielessä, että kummassakaan ei ole merkittävästi päätoimisia luottamushenkilöitä. Virkamiesjohdon asema ei silti ole samanlainen kunnassa ja opiskelijakunnassa - tai ei ainakaan saisi olla.

Vertailun lopputulos on mielessäni ollut se, ettei opiskelijakunnan toiminnanohjauksen ja päätöksenteon rakennetta voi kopioida muualta. Koska sen hakeminen puhtaasta yhdistystoiminnasta on väkisinkin menneisyyteen katsomista, on parasta luoda ihan omaa. Laki ja opiskelijakuntien omat strategiat antavat kyllä ainekset opiskelijakunnan perusarvoja toteuttavaan organisaatioon.

Kunnassa ja valtakunnassa on muuten automaatiojäsenyys ja jäsenmaksu.

Ensimmäisiin elinpäiviin liittyy paljon ensimmäisiä kertoja. Minä ja Milka koemme ensimmäisiä kertoja lähinnä siinä mielessä, että saamme kokemuksemme uudessa roolissa, eri näkökulmasta kuin ennen. Nikonpoika kokee kaikkea aidosti ensimmäistä kertaa (emmekä jaksa vesittää näitä ensikosketuksia ajattelemalla, missä kaikessa vauva oli läsnä vielä syntymätön ollessaan).

Kävin neuvolassa parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Koska muistini siihen suuntaan on heikko, en osaa vertailla, oliko jokin neuvolassa muuttunut.

Mittauksen mukaan Miio on kasvanut yli kolme senttiä ja lähes saman verran on tullut päänympärystä lisää. Tässä jälkimmäisessä asiassa ei olisi tarvinnut tulla sukuun. Kiloja on yhä niin vähän, että ne kerrotaan kolmella desimaalilla. Kun muiden silmä vältti, kipaisin itse digitaalipuntarille (en sille pöydällä olevalle, jolla poika punnittiin) ja sain kengät jalassa yksidesimaalisen luvun, jossa oli juuri ja juuri kolme numeroa. Jotain pitäisi taas tehdä.

Koska olimme niin väsyneitä viime yön valvomisesta, emme hoksanneet seurata isä neuvolassa -draaman kaarta. Jälkikäteen muisteltuna terveydenhoitaja huomasi meidät molemmat ja kuuli kummankin vastaukset. Äiti sai ansaitsemansa huomion suurimpien fyysisten rasitusten kantajana, mutta isäkin sai osallistua. Taisipa täti katsoa meihin kumpaankin, kun kysyi tuntemuksista lapsenhoitamista kohtaan.

Keskusteleminen on kivaa, jos on mielipide jostain asiasta. On kiva keskustella myös, jos mielipidettä ei vielä ole tai se ei ole aivan valmis. Aukeassa olen osallistunut huvikseni keskusteluun luomisgallerian laadunvalvonnasta. En ole ilmaissut itseäni pilaillakseni, mutta totta puhuakseni aihe ei vie yöuniani vaikka olen vaikuttanut vihaiselta ja kiukkuiselta kanssakeskustelijoiden mukaan. Jokin vain herätti minussa vastarinnan. Kynyttävä systeemi se on kulttuurisysteemikin, jos se kynyttää.

Perjantai on Aukeassa taas julkaisupäiväni. Kokoelma odottaa vielä yhtä runoa ja sitten sen julkaisen. Viimeaikainen runotulva on syventänyt suhdettani matkapuhelimeeni, sillä runonraakileet kulkevat kätevästi mukana kännykän muistikirjassa. Yhteen merkintään mahtuisi kohtalaisen pituinen kolumnikin; ainakin Osakolaisen kolumnipituus oli aikanaan 3000 merkkiä.

Suhteeni nykyteknologisiin viestimiin on kohdannut kuitenkin myös paheksuntaa. Milkan mielestä olen puhelimesta ja intrenetistä riippuvainen. Vastustan väitettä, sillä eihän huumeriipuvaistakaan pidetä neula- ja dollarinseteliaddiktina. Jos koukussa olenkin, kohteena ei ole väline. Lisäksi yritän olla koukkuuntumatta mihinkään.

Tutustuin eilen viimeistä kertaa Manne-TV:nä esitettyyn viihdeohjelmaan ymmärtääkseni, mistä niin kovasti puhutaan. Nyt ymmärrän.

Minäkin raivostuisin, jos jostakin edustamastani vähemmistöstä tehtäisiin tuollainen ohjelma. Pahinta olisi, jos tekijöinä olisi myös vähemmistön jäseniä. Ohjelma oli toivottoman huono, luokaton. Edes huonoimmat joperuonansuut eivät ole yltäneet yhtä alas.

Minä en tunnistanut eilisestä jaksosta yhtään ennakkoluuloa tai klisettä, jota olisin pitänyt totena. Työ-sanan kohdalla sylkäiseminen lähes nauratti kaksi kertaa, mutta toistettuna sekin muuttui vastenmieliseksi. Vaivaantuneena ajattelin, että romanit esittivät romaneja olematta omia itsejään.

Nyt joku sanoo, että sehän onkin sarjan tarkoitus: näyttää, miten absurdeja ennakkoluulomme todellisuudessa ovat. En silti usko, että huono viihdeohjelma on oikea tapa lupamaksurahoitettuun asennekasvatukseen. Tosin muutama vuosi sitten televisiossa pyörinyt hengetön draamakaan ei luullakseni hälventänyt ensimmäistäkään epäluuloista olettamusta.

Huono huumori pistää vihaksi, ei omatuntoon.

Tällaisina päivinä on helppoa arvostaa tuulisia ja sateisia päiviä, joina työt tulevat tehdyiksi ja asioihin jaksaa keskittyä.

Asiat riitelevät, joopa joo

En ole koskaan oikein uskonut sanontaan, jonka mukaan asiat riitelevät ihmisten sijaan. Viime aikoina olen lukenut blogimerkintöjä, kolumneja ja uutisartikkeleita, jotka ovat vahvistaneet epäilyäni. Asiat eivät riitele eivätkä ihmiset - riitelemistä varten on perustettu puolueita.

Suomalainen poliittinen keskustelu on sitä, että kehutaan omia ja haukutaan muita. Mainitsemissani esimerkkikirjoituksissa kokoomusnuori osallistuu keskusteluun arvostelemalla sosialidemokraatteja, Vasemmistoliiton kansanedustaja syyttää Keskustaa kaksilla korteilla pelaamisesta ja sosialidemokraattinen europarlamentaarikko kutsuu Vasemmistoliiton johtajia stalinisteiksi. Tähän voi vielä lisätä loputtomat hallitus-oppositio-debatin, jonka voi kutsua  keskusteluksi vain teknisen vuoronperään puhumisen ansiosta. Kaikki muistavat aina kertoa, mitä hyvää heidän omat joukkonsa ovat tehneet naapurin pahuuksien rinnalla. Surkuhupaista oli myös lukea entisen ulkoministerin ja nykyisen puolustusministerin sanailua asiasta, jossa kukaan ei ole vielä väärässä eikä oikeassa olemisesta saa pisteitä.

Mikään ei ole helpompi arvostelun kohde kuin kilpaileva puolue. Kun esille pitää päästä, älähdyksen sisällön voi paremman puutteessa kaivaa jostain, mitä joku toinen on sanonut. (Paremman puute onkin puutteista jatkuvin.)

Jarkko on lehti

Satunnainen mutta suhteellisen aktiivinen mediaseuranta toi eteeni positiivisen yllätyksen. Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan lehden uusin numero ei lentänyt kädestä tutun pettymyksen ja naureskelun saattelemana. Pankin tai vakuutusyhtiön asiakaslehdeltä aiemmin näyttänyt opiskelijalehti oli kerännyt sivuilleen kattauksen suhteellisen kiinnostavia juttuja.

Erityiskehut annan juttusarjasta, jossa esitellään samaisessa ammattikorkeakoulussa opiskelevia miehenpuolia, jotka sattuvat olemaan lehden nimikaimoja. Huomioitavaa on myös se, että lehti on teemanumero, mutta teemoittaminen on toteutettu tyylikkäästi ja paljastetaan ohimennen vain pääkirjoituksessa.

Ykkösartikkeli tästäkin Jarkosta puuttuu, tai ainakaan sellaiseksi en yhtään jutuista tunnistanut. Muuten onnistuneiden otsikoiden joukossa huonoin oli sattunut mainitun nimisarjan kohdalle. ”Who the f**k is Jarkko” olisi hauska vain, jos lukijan aliarvioiminen tähdillä lopetettaisiin.

Mainostin työmatkalla bussissa R-kioskia uudella termosmukillani samalla, kun luin paikallislehteä. En tiedä, tuleeko tästä tapa.

No, töihin tulin sitten ja mitä oli vastassa? Opintotoimiston väki oli jättänyt perheellemme lahjan ja karannut lomalle. Nämä ihmiset ovat siivonneet jopa kynätelineet pöydiltään. Kollega tuossa epäili, että se on jokin työssäjaksamisjuttu: mieli kääntyy lomailuasentoon, kun pöytä tyhjenee kokonaan eikä mikään jää kesken. Minusta tämä on kuitenkin vähän pelottavaa.

Mitä sitä tekisi? Yritän lykätä opinnäytetyöasiat huomiseen ja keskittyä nyt leipätyön syrjään tarttumiseen. Joskus minulla oli muistaakseni sellainen lista tekemättömistä töistä, missä lienee nyt.

Uusi ammattikorkeakoulu on syntymässä ja vanha lähettelee vanhentuvia maskottioraviaan sidosryhmilleen. Miion perhe sai postitse onnittelut ja oravan.

Ajatukset ovat alkaneet pyöriä opinnäytetyön ympärillä yhä vilkkaammin. Huomenna menen töihin, mutta samalla jatkan taas prosessiorganisaation suunnittelua. Minusta on jo pitkän aikaa tuntunut, että opiskelijakunta on mielenkiintoinen palapeli ja prosessiajattelun käyttöönotto on sen kokoamista. Perinteisesti tai lakisääteisesti opiskelijakuntaan liittyvät elementit (säännöt, ohjesäännöt, poliittiset ohjelmat, toimintasuunnitemat, toimielimet) loksahtelevat kohdilleen uusien palasten (strategia, prosessit, prosessitiimit, prosessinomistajat) joukkoon.

Palapelin rakentelu on saanut miettimään laajemminkin maailmasta löytyvää tarkoituksen mekaniikkaa - sitä, ettei mitään tapahdu ilman merkitystä, syitä ja seurauksia. Ennaltamääräys ei kuulu missään muodossa elämänkatsomukseeni, eikä siitä ole kyse nytkään. En vain usko, että asioita tapahtuu turhaan. Ehkä ajatus on tiivistettävissä kehotukseen suhtautua asioihin vakavasti. (Tosikkojen maailmanselitys on löytynyt.)

Opinnäytetyön maailmassa tämä kehotus liittyy olemassaolevien toimintatapojen ja tekijöiden tunnistamiseen ja analysointiin. Kun luodaan jotain uutta, on helpompi vakuuttaa muut toimijat uudistuksen hyödyllisyydestä, jos sen suhde vanhaan käy selväksi. Uusissa käytänteissä on aina mukana jotain vanhaa eikä sen kieltäminen edistä uudistusten toteutumista. Prosessiajattelukin lähtee siitä, että nykyisestä toiminnasta tunnistetaan tärkeimmät tehtävät, niiden hyödynsaajat ja tuotokset. Toisaalta samat asiat pyritään johtamaan organisaation strategisista valinnoista, jolloin nähdään, millaisia muutoksia rakenteissa tarvitaan. Ja kuten niin monessa asiassa, suurin rakennemuutos täytyy tehdä ajattelussa. Sen jälkeen kaikki on aina helpompaa.

Oman työni toimeksiantajalla on onneksi aikaa hahmottaa nykyistä toimintaansa sekä strategia, jonka jalkauttamisesta opinnäytetyössäni pohjimmiltaan on kysymys. Jostain välittyy myös tahtoa selkeyttää tiettyjä toimintatapoja ja vastuunjakoa. Täytyy selvittää, mitä opiskelijakunnan perinteinen toimintakulttuuri tarkoittaa käytännössä ja mitä se ei tarkoita. Olen myös koko ajan vakuuttuneempi siitä, ettei prosessiajattelun soveltaminen opiskelijakuntaan ole mitenkään ihmeellinen ja sattumanvarainen juttu - valtafetistinen organisaationpiirtelyharjoitus tai mikään. Suhteellisen onnistuneen strategiaprosessin jälkeen prosessiorganisaatioon siirtyminen tuntuu hyvin luonnolliselta kehitysvaiheelta.

Selviytynyt kissanpentu on Into, koko nimeltään Into Himonen. Nimi kuvaa sen toimintaa nisänetsijänä.

Olemme viimein kolmen. Kahden viikon ajan saimme nauttia enemmän ja vähemmän sukulaisten ja vierailijoiden seurasta. Tiistaina menen taas töihinkin, mutta en aio matkustaa Ouluun joka päivä. Arki on edessä emmekä osaa edes aavistella, millaisena se palaa.

Milka purki vuorollaan matkatavaroita, kun nälkä Miion suolissa yltyi huudettavan kovaksi. Aikansa rääyttyään poika hiljeni kuuntelemaan isänsä laulamaa Ihmettä ja kummaa. Kulttuurin nälkä voitti fyysiset tarpeet neljän säkeistön ajaksi. Olen saavutuksesta ja pojasta ylpeä.

Äitiyden ja isyyden ensikertalaiset saavat kanssaihmisiltään paljon neuvoja, eikä kaikkea sitä voi ärsyyntymättä kuunnella. Lapsi kun on Jumalan lahja, ei vanhempien pidä omia hänen kasvattamistaan ja hoitamistakaan yksin itselleen. Kaikille ei kuitenkaan Jumala riitä vaan hoito-ohjeita tulee käytöstapojen ja lähimmäisen kunnioittamisen kustannuksella toistuvasti. Pahimpia ovat samaa neuvoaan hokevat tapaukset sekä ihmiset, jotka ohittavat vanhemmat täysin hyökätessään korjaamaan havaitsemiaan puutteita.

Kissan ja lapsen yhteiselämä on herättänyt erityisen paljon tällaista neuvontaa. Kaikilla tuntuu olevan aiheesta oma mielipiteensä ja sille yleispätevät perustelunsa. Kun jonkun kissa on joskus ollut väkivaltainen, ovat kaikki sellaisia. Loukkaavintahan on neuvoista välittyvä ajatus, ettemme olisi lainkaan ehtineet ajatella asiaa odotuskuukausien aikana.